Lauantaina iltapäivällä Schönebergiin Fuggerstrasselle kerääntyi monimuotoinen joukko fetissien harrastajia. Viime vuoden 30-asteen helteestä ei ollut tietoakaan, sää oli sateinen, mutta sen tauottua katu täyttyi fetisseistä kiinnostuneista miehistä. Osallistujat olivat kaiken ikäisiä ja eri puolilta maailmaa.

Järjestäjien arvion mukaan paikalla oli 20 000 vierailijaa, suurin osa oli pukeutunut tilaisuuden mukaisesti. Nähtävissä oli 7-8 vuotta sitten alkaneen koiranpentufetissin suosio joka vain kasvaa ja kasvaa etenkin nuorten miesten parissa. Kumiasuja näkyi tietenkin ja teini-iän jo ohittaneilla näkyi kalliita prätkärotseja.

Tänä vuonna tapahtumassa oli panostettu myös ohjelmaan. Tarjolla oli keskustelua PrePistä ja Berliinin ensimmäisen homon baijerilaisen kansantanssiryhmän esitys tiukoissa nahkahousuissa.

Bileet alkoivat jo muutama päivä ennen katujuhlaa ja jatkuivat vielä sen jälkeen yli viikonlopun.