Gus Kenworthy luovutti lauantaina Human Rights Campaign tapahtumassa näkyvyyspalkinnon urheilijatoverilleen ja hyvälle ystävälleen Adam Ripponille. Gus itse oli palkittu samaisella palkinnolla viime vuonna.

Instagram-päivityksessään Gus kertoo tunnoistaan.

– Kunnianosoitus teki minut hyvin nöyräksi ja tunsin olevani rakastettu ja kunnioitettu tavalla, jota mikään muu palkinto tai kunnianosoitus ei ole saanut minua tunteamaan, kirjoittaa olympiamitalisti ja palkittu urheilijatähti.

– En ollut varma tulisinko koskaan tuntemaan samaa ylpeyden tunnetta, mutta voin ilokseni sanoa, että viime iltana koin.

– Oli uskomaton ilo ojentaa soihtu eteenpäin hyvälle ystävälleni Adamille.

Gus ja Adam ystävystyivät Etelä-Korean talviolympialaisten aikana. Instagrammissa miesten päivityksiä on ollut hykerryttävää seurata. Gus muun muassa kirjoitti humoristiseen sävyyn, että Adamista on jo tullut läheisriippuvainen ja hengailu yhdessä saa nyt riittää.

Päivityksessään palkinnonjaosta Gus kirjoittaa, miten upealta hänestä tuntui ylistää ystäväänsä puhuessaan täydelle salille ihmisiä, jotka ovat omalla työllään mahdollistaneet sen, että he kumpikin voivat alun perinkään olla ylpeitä ja näkyviä. Gus myös reippaaseen tyylinsä totesi:

– En ikinä unohda sitä, että kutsuin sinua huomiohuoraksi (”ratchet ass hoe”) eikä kukaan puuttunut siihen!

Gusin päivityksen kommenteissa Adam kommentoi tälläkin kertaa.

– Rakastan veljeäni.

Adam lisäsi ystävälleen suukkoja ja rivillisen sydän- ja itkusilmäemojeita.

Tässä on kyllä kaksi niin hellyttävää velikultaa, että on sydäntäpakahaduttavaa edes yrittää miettiä, miten paljon nämä kaksi esikuvaa ovat jo nyt muuttaneet maailmaa. Puheessaan tapahtumassa Gus toteaakin Adamin olevan häpeilemättä oma itsensä, omaavan verrattoman huumorintajun – ja upeat kulmakarvat.

Katso Gusin puhe ja palkinnon jako ja Adamin koskettava kiitospuhe täältä!

– Se, että olen homo, on vain yksi hauska fakta minusta, letkauttaa Adam!

 

 

I'm a proud dad, today. ❤️🥉💛💚💙💜

A post shared by gus kenworthy (@guskenworthy) on