Joka vuosi huhtikuussa Kawasakin kadut täyttyvät paikallisten ja turistien juhliessa. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vietetään Kanamara Matsuria, festivaalia, joka juhlistaa teräspenistä.

Aloitetaanpa alusta. Vanhan japanilaisen uskonnon, shintolaisuusen, legendan mukaan terävähampainen demoni rakastui nuoreen naiseen. Mustasukkainen demoni piileskeli naisen vaginassa ja puri naisen kahden nuoren aviomiehen penikset poikki hääöiden aikana. Nainen haki apua paikalliselta sepältä, joka suunnitteli ja takoi teräksestä peniksen, joka sitten katkaisi demonin hampaat. Näin teräspeniksestä tuli palvonnan kohde.

Festivaalissa kaupungin läpi kannetaan valtavan kokoinen mustaksi maalattu pystyssä oleva penis (mikoshi), jolle asukkaat osoittavat kunniaa. Vierailijoille on tarjolla erektiossa olevan peniksen muotoisia herkkuja syötäväksi ja muistoksi. Onnekkaimmat pääsevät myös ratsastamaan jättimäisillä puupeniksillä.

Festivaali on ollut pahamaineinen sen vähemmän diskreetin ylöspanon ansiosta, mutta sitä on myös ylistetty sen hyvän tarkoituksen vuoksi.

Viime vuosina festivaali ei ole ollut enää vain uskonnollinen juhla. Nykyään sen avulla kerätään varoja hiv-työhön.