Huhtikuun 15. päivä saa ensi-iltansa vuoden odotetuin tv-comeback: Game of Thronesin kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi. Se kertoo meille, kuka lopulta istuu rautavaltistuimella. Eipä siis ihme, että sarjan näyttelijät näkyvät nyt lehdissä kaikkialla.

Kaksi kuuminta jutun kohdetta ovat Sophie Turner ja Maisie Williams, jotka sarjassa esittävät sisaruksia Sansa ja Arya Starkia. Heidän haastattelunsa julkaistiin juuri amerikkalaisessa Rolling Stonessa.

Haastatelussa Sophie kertoo, että hänen rakkauttaan eivät rajoita sukupuolten rajat.

– Rakastan sielua, en sukupuolta, hän kertoo ja tarkoittaa, että kaikki kokeilevat: se on yksi osa kasvamista.

– Tunnen olevani vanha sielu, vaikka olen nuori. Minulla on riittävästi elämänkokemusta tietääkseni sen. Olen tavannut riittävän monta miestä tietääkseni sen. Olen tavannut riittävän monta naista tietääkseni sen, sanoo 23-vuotias näyttelijä.

Sophie Turner avioituu tänä vuonna laulaja Joe Jonaksi kanssa ja on kohta ajankohtainen myös uudessa X-men -elokuvassa, missä hänet nähdään klassisen sarjakuvahahmon Jean Greyn eli The Phoenixin roolissa.

Game of Thronesin viimeinen kausi on tuoreeltaan katsottavissa HBO Nordicilla.