Neil Patrick Harrisilla ja hänen puolisollaan David Burtkalla on kaksi lasta. He osallistuivat viime viikolla Tel Aviv Prideen, jonka virallinen lähettiläs Harris oli. Hän kertoi kuitenkin AP:lle, että ei halua olla lhbtq-lähettiläs tai homoikoni.

– Olen vain mies, joka on naimisissa miehen kanssa ja meillä on lapsia ja elämme elämäämme niin normaalisti, kuin vain voi. Mutta normaali on toki hyvin subjektiivinen termi, etenkin homoyhteisössä. Minulla ei laillisesti ole mitään mielenkiintoa edustaa ketään muita kuin omia lapsiani tai toimi lähettiläänä kenellekään muulle.

Kyseessä oli Harrisin ensimmäinen vierailu Tel Aviviin eikä hän halunnut ottaa kantaa Palestiinan ja Israelin väleihin, mutta hänestä oli hyvin hauskaa olla paikalla, kuten hän Instagramissa näyttikin.

Vaikka Harris ei itse haluakaan olla lhbtq-lähettiläs, hän on iloinen siitä miten pitkälle lhbtq-liike on edennyt ja miten paljon hyväksyntää se on saavuttanut. AP:lle hän muistutti myös, että pian hänen matkansa jälkeen tulee kuluneeksi 50 vuotta Stonewallin mellakoista.

– On hyvä arvostaa sitä, mistä me tulemme. Olen hyvin kiitollinen siitä, että elän tänä aikana ja tässä maailmassa, missä asiat ovat edenneet todella paljon muiden takia ja olen iloinen voidessani edistää kaikkea sitä myönteisyyttä.