Aiemmin tällä viikolla kruunattu Rachel Slawson edutaa Utahia Miss USA -kilpailussa myöhemmin tänä vuonna.

Voittonsa jälkeen Slawson kertoi Instagrammissa kovaa tietään kohti Miss Utahin voittoa. Hän on aiemmin osallistunut samaan kilpailuun, ei pärjännyt ja yritti itsemurhaa. Hänellä on diagnositoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän on ollut useita kertoja sairaalahoidossa mielenterveyssyistä.

– Mennään vain suoraan asiaan. Viimeksi kun yritin päättää elämäni oli 19-vuotias ja se oli sinä yönä, kun hävisin Miss Utah USA:n ”Miksi minä en kelvannut?”. Tämä on seitsemäs kilpailuni ja viides kerta, kun osallistun tähän kilpailuun ja tänään koin ehdottomasti elämäni suurimman unelman, Slawson kirjoitti.

Hän kertoo nyt selättäneensä aiemmin kärsimänsä itsetunto-ongelmat.

– Olin vihdoin saanut diagnoosini bipolaarisuudesta ja viimeinkin hyväksynyt, että olen queer nainen. Ainoa ero tämän illan ja tuon musertavan illan, jolloin toivoin, että en eläisi välillä on, että tiesin jo saapuessani, että minä riitän.

Hän jatkoi vielä kehottamalla kaikkia seuraamaan unelmiaan.

– Muista aina kriisin tullen, että olet avun arvoinen ja olet suurimpien unelmiesi arvoinen.

Miss USA:n organisaatiossa ollaan innoissaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavasta kilpailijasta. Toiminnanjohtaja Shanna Moakler kertoi The Blastille, olevansa äärimmäisen ylpeä lhbtq-yhteisöä edustavasta kilpailijasta.

Slawson on saanut lämmintä kannustusta Instagrammissa etenkin avoimuudestaan, mutta toki myös kauneudestaan.

View this post on Instagram

I went to bed like this. 😉 @missutusa

A post shared by Rachel Slawson (@saltyrachel) on

Tällä viikolla Utahista tuli myös 19. osavaltio, joka kieltää eheytysterapian alaikäisille.