Britti Matt Hillierin, 28,oli määrä mennä naimisiin brasilialaisen Octavio Santosin, 33, kanssa huhtikuun 1. päivä. Hääkellot eivät kuitenkaan soi, sillä Santos joutui koronakaranteeniin toisen miehen kanssa.

Miesten oli määrä matkustaa pitkälle viikonloppumatkalle Rioon ystävän kanssa viime viikon torstaina. Hillier ei kuitenkaan lähtenyt mukaan, koska miesten varaamassa AirBnb:ssä ei sallittukaan parin koiraa, Jack Russellia nimeltä Pico. Santos ja parin ystävä ”Nathan” lähtivät matkalle kahdestaan.

– Olin ollut yhdessä Octavion kanssa viisi vuotta ja luulin voivani luottaa häneen ja kuvittelin, että Nathan ja minä olimme ystäviä”, kertoo pettynyt Hillier Daily Mailille.

Santos kertoi puhelimessa olevansa sairas ja että olleensa sängyssä Nathanin kanssa. Hillier olisi halunnut miehensä tulevan välittömästi kotiin, jotta he olisivat voineet kunnolla puhua asiasta, mutta se ei ollut mahdollista, sillä Santos ja ystävä oli määrätty kotikaranteeniin koronaepäilyn takia. Karanteeni päättyy päivää ennen hääpäivää.

Hillier ei enää tiedä haluaako hän viedä Santosin vihille, vaikka mies oli hänen elämänsä rakkaus. Santos on pyytänyt anteeksi ja sanonut tapahtuneen olleen vain känninen moka.