Viimeisten viikkojen aikana Ellen DeGeneresiä on syytetty ilkeästä käytöksestä sekä talk shown vieraitaan ja omaa henkilökuntaansa kohtaan.

Ellenin imagoon kuuluu kiltteys, joten väitteet ilkeästä käytöksestä ovat mullistavia.

US Weeklylle kommentoinut lähde kertoi, että DeGeneres kuvitteli syytösten hälvenevän, mutta niitä on ilmaantunut vain lisää. Väitteitä tähden epäasiallisesta käyttäytymisestä on kuultu ennenkin, mutta  DeGeneres on johdonmukaisesti kiistänyt ne. Hän kommentoi kerran New York Timesille, että valheelliset väitteet häiritsevät häntä.

– Minua vaivaa se, että joku väittää noin, koska se on törkeä valhe.

Tämä oli vuonna 2018. Tänä vuonna portit kuitenkin aukesivat, ja ehkä myös silmät, kun yksi DeGeneresin entisistä työntekijöistä, Kevin T Porter, kuvaili Twitterissä Elleniä ”yhdeksi ilkeimistä elossa olevista ihmisistä”. Samalla Porter kannusti muita kertomaan tarinansa. Ja niitä tulikin, muilta entisiltä työntekijöiltä, naapureilta ja muilta Ellenin kohdanneilta.

Kertomukset henkilökunnan kyykyttämisestä, tiukasta työpaikkakurista ja kiivaista kohtaamisista ovat ristiriidassa Ellenin pirteän imagon kanssa.