Cabaretin yö Osa 1: ”Kaisan parasta makkaraa kun vain maistaa saisi”.

Osa 2: ”Tämähän on kuin Jeesuksen toinen tuleminen”

Vesa otti pitkän kulauksen gini toncista, tämä ei kyllä maistu samalle, kuin Henrin ostama, kuulinkohan oikein. Baarimikko kysyi kyllä jotain Gordonista ja jostain muusta. Vesa oli vastannut vain joo, koska ei ollut kehdannut kysyä, mitä eroa niillä olisi. Onhan tämäkin ihan pirtsakkaa, parempaa kun rommikola. Vesa otti savukkeen. Nämähän voin nyt loppua kesken, kun piti niille pohatoille tarjota. Onneksi veskassa on lisää. Jos kehtaan hakea. Miksen kehtaisi?

”Miten tämä kappale on näin pitkä?”, ihmeteltiin seurueessa Vesan vieressä, ”Niin, miten tämä vain jatkuu ja jatkuu koko illan”.

Vesa keskittyi kuuntelemaan, miten niin koko illan. Vesa kuunteli Irene Caran vaihtumista Bronski Beattiin, jostain tuntui pistävä hien haju. 

”Tässähän on vaikka kuinka monta kappaletta. Meillä on vaan niin hyvä deejii, että te ette huomaa kun ne vaihtuu. Nämä on kaikki erikoisversioita diskoille”, selvitti seurueessa oleva Erkki-Juhani kolmelle muulle.

”Mitä nämä erikoisversiot ovat, mistä sellaisia saa? Amerikasta?”

”Nämä on pidempiä ja näissä on kunnon bassot, se on tärkeätä diskossa. Jenkeistä tulee paljon, meille tulee näitä myös Lontoosta ja Tukholmasta minun omien kontaktien kautta”.

”Ei meillä Virossa ole mitään tällaista. Me ei tiedetä mitään tästä. Onko täällä joka paikassa tällaista?”

”Me ollaan ainoa, muualla on erilaista musiikkia”, Erkki-Juhani tyydytti lisää vieraiden uteliaisuutta. ”Maailmalla tälläisia paikkoja on enemmän”.

”Sinä tarkoitat Euroopassa ja Amerikassa”.

”Siellä ja muuallakin, ihan Australiassa, Meksikossa ja joka puolella”.

”Mutta ei meillä ole, ei tällaista missään Neuvostoliitossa ole, se on varma”.

”No ei varmasti olekaan”, Erkki-Juhania nauratti ”eihän siellä ole edes ruokaa kaikille! ”Tulkaas, mennään pöytään ennen kuin show alkaa”.

Sehän oli mielenkiintoinen keskustelu. Neuvostoliitossa ei taideta tuntea deodoranttiakaan! Tuoksuiko joku miehistä jollekin ruusulle? Onpa miehekästä. Onko se joku paikallinen homon merkki? Vesa puhalteli tyytyväisenä savukettaan, onneksi muutan pian Helsinkiin ja zoomaili baaria etsien katseellaan kiinnostavia miehiä. Mikäköhän show se mahtaa olla? Viimeksi oli upea kymmenen mustan miehen breakdance show. Nehän oli melkein alasti siinä. Vesa tunsi munansa värähtävän muistosta, jolla oli saattanut itsensä hekumaan monet kerrat. Ne breikkasi paremmin kuin Breakmachinen videolla.

Sisään tuli nyt jo väkeä katkeamattomana virtana. JayJay määräsi savukoneet hönkimään lisää maagista savua ja nosti äänentasoa niin, että mikserin viisarimittarit heräsivät jo kunnon liikkeeseen ja yli sata vuotta vanhat puurakenteet alkoivat kutkuttavasti resonoida kaiutipattereiden pumpatessa ilmaa. Kohta pistetään laserit päälle ja annetaan kunnon show. JayJay suunnitteli seuraavia siirtojaan illan mosaiikissa ja otti pakista esiin seuraavat maksisinkut. Lisää ihmisiä leijaili suurelle pyöreälle tanssilattialle. Vedetäänpäs nyt jo sitten seuraavaksi tämä tähän väliin, niin saadaan lisää säpinää. JayJay asetti kesän suursuosikin Limen Unexpected Loversin neulan alle ja etsi biitin alkukohdan levylautasta sormin pyörittäen. Toisella levylautasella pyörivä Astairen Power of Love läheni vääjämättä kohti breikkiä, täydellistä kohtaa vaihdolle. JayJay oli hyvässä vireessä ja tunsi olevansa yhtä biitin ja levysoittimien kvartsilukittujen moottorien kanssa, kun hän vapautti toisenkin levylautasen moottorin vietäväksi, teki sormilla pienen korjausliikkeen ja alkoi vapauttaa uutta tulokasta vakailla tyylikkäillä säädöillä konebiittien hakatessa päällekäin täydellisessä synkassa. Tuoreempi kesähitti toi yhä enemmän väkeä tanssilattialle. Vielä ehtisi soittaa useammankin kappaleen ennen illan showta. JayJay nosti kertosäkeistön tullen äänenvoimakkuutta, painoi savua tulemaan ja vilkutti huippukohdissa stroboja. Hän vilkaisi levylautasella pyörivää levyä nyt sitten pian vaan vaihtoa kohden. JayJay pläräsi ketterin sormin levypinkkaa etsien seuraavat kappaleet odottamattomasta pokasta naimisiin vai sänkyyn, no ei ainakaan naimisiin, nyt ei olla herätysjuhlilla, mitäs mä viimeksi soitin tämän jälkeen, ei sitä …

Taksi liukui jonoon Ravintola Kaisaniemen edessä. Edellä oli kaksi muutakin Mersua, joista nousi hilpeitä ja ykkösiinsä pukeutuneita kaupunkilaisia, jotka alkoivat kadulle päästyään manaamaan ja kiljumaan sadetta.

”Odotetaan tässä, että päästään ihan oven eteen, kiitos”, sanoi Peter etupenkiltä ja ojensi jo setelit kuljettajalle, ”se on hyvä näin”, Peter antoi kaksikymmentä markkaa yli mittarin lukeman.

Gina astui autosta ulos filimitähtityyliin Peterin tarjotessa suoja takillaan sateenvarjon puuttuessa: ensin oikea sääri, sitten varovasti pienen käsilaukun kanssa arvokas nousemus ja pysähtyminen lyhyeen poseeraukseen, jonka aikana Gina tarkisti näkyikö jonossa tuttuja, jotka olisi voinut napata mukaan kööriin jonon ohi, ei näkynyt. Hannu ja Seppo kaarsivat auton toiselta puolelta. Peter otti Ginan kanssa johdon ja kööri astui itsevarmasti suoraan ovelle ohittaen muun jonon. Peter toivotti ovimiehelle iloisen tuttavallisesti hyvää iltaa Gina käsipuolessaan, näytti diskeertisti sormillaan reitensä kohdalla ryhmänsä pääluvun ja sujautti sitten vaivihkaa sadan markan setelin ovimiehen käteen, ovimies levitti kätensä ja toivotti matalalla äänellä lämpimästi tervetuloa.

Gina pysähtyi suurieleisesti keskelle aulaa, asetti savukkeen valkoiseen kultakoristeiseen holkiin ja antoi itselleen tulta salaperäisesti hieman kyyryssä , kun miehet olivat narikassa. Laulajan urasta oli jo aikaa, eikä Gina sitä aktiivisesti kaivannut, mutta täällä, häntä rakastavan miesyleisön keskellä hän saattoi yhä tuntea olevansa tähti, ja se tuntui hyvältä. Aina välillä jokin deejiin soittama kappale sai hänet miettimään ”minäkin pystyisin laulamaan tämän”. Kun Lea Laven teki coverin Rose Laurensin hitistä, Gina melkein päätti etsiä tuottajan ja esittää itsekin jonkun tanssihitin coverin ellei ihan omaakin kappaletta. Erityisesti Gina olisi halunnut tehdä coverit Culture Clubin Victimsistä ja Eartha Kittin Where Is My Manista, sen vuoden suurimmista suosikeistaan, mutta kukaan tuottaja ei innostunut asiasta. Mutta ehkä vielä tulisi tilaisuus. Peter saapui ja otti tottuneesti Ginan käsikynkkään.

”Tule Hannu tähän toiseen käteen, niin tehdään oikein hieno entrèe! Mamma ja pojat!” Seppo katseli ryhmittymistä tylsällä naamalla. ”Sä voit Seppo esittää mun manageria!”, Gina kikatti. Vanhat ja rumat piiloon. 

*****

 

”Okei, sitten vaan menoksi”, Pauli totesi nostaessaan kämmenensä Mikon reideltä ja avasi auton oven heti kun Jacob oli saanut auton parkkiin. Jacob painoi Pointer Sistersin kasetin ulos pesästä ja nousi autosta.”No niin. Eiköhän tämä tässä ehjänä säily huomiseen asti.”

”Tuliko jano vai?”, Pauli kysyi virnuillen.

”No vähän sellainen tunne, että miksei. Katsotaan nyt”.

”Gina suuttuu, jos joutuu odottamaan taksia. Ja olisi hyvä, jos heittäisit pojan kotiin”.

Missä vaiheessa minusta tuli autonkuljettaja? Tavallaan lupasin, mutta pieni humala voisi tehdä hyvääkin pitkästä aikaa. Gina nyt ei taksinjonottamiseen kuole, mutta tuota poikaa ei kyllä uskalla jättää yksin hortoilemaan yöllä.”Etkö ole menossa Paulin luokse yöksi?”, Jacob kysyi Mikolta.

”Ei, se menee ihan kotiinsa”, Pauli vastasi pojan puolesta.

Mikko näytti hämmentyneeltä. ”Kyllä mä voin ottaa taksinkin”.

”Missä päin sinä asut”.

”Kulosaaressa”.

Jacob yllättyi. ”Kummalla puolella?”

”Meren puolella”.

”Se onkin se kivempi puoli. Onko teillä ihan oma ranta?”

”Meillä ei ole, siinä on yksi tontti vielä meidän ja rannan välissä”.

”Onko se semmonen hieno puutalo?”

”Meidän talo on uusi. Onneksi! Tai se valmistui vähän mun syntymän jälkeen”.

Sillä lailla pojan vanhemmilla taitaa olla rahaa vähän enemmänkin. Kulosaari oli Helsingin äveriäin omakotitaloalue. Se oli periaatteessa vielä kävelymatkan päässä Kaisaniemestä, ei mikään mahdoton tehtävä nuorelle pojalle, mutta reitti Kallion ja Sörnäisten läpi ei ollut vailla vaaroja – etenkään nyt noin pyntättynä. ”Selvä homma sitten, mä heitän sut kotiin”. Voin sitten panna sinua vielä illan päätteeksi kunnolla. 

”Kiva kiitos!”

Pauli mulkaisi Jacobia ja sitten Mikkoa kylmästi ja hermostuneena. ”Vauhtia nyt täällähän kastuu”.

Miehet lähestyivät klubin jonoa kävellen rinnakkain Mikko keskellä. Mikon katse oli kiinnittynyt avoinna olevaan ravintolan oveen toivottavasti pääsen sisään. Mikko näki miten ihmisten koko olemus muuttui iloisemmaksi heidän astuessaan kynnyksen yli kohti punaisten ja sinisten valojen sykettä ja sitten he katosivat Cabaretin humuun, hajoan, jos en pääse sisään, näin lähellä jo. Mikko kuuli jo ravintolasta kantautuvan musiikin, mutta ei tunnistanut sitä.

Ovelle tultaessa miehet ryhmittyivät peräkkäin, Pauli ensimmäisenä ja jatkoivat katkotta suoraan sisään. Pauli tunsi Erkki-Juhanin ja pääsi aina suoraan sisään myös vieraiden kanssa ilman mitään ylärajaa. ”Sinulla on aina mukana niin kauniita ihmisiä, että tuo vaikka sata”, oli Erkki-Juhani luvannut. Jopa alaikäinen Mikko pääsi sisään ilman, että ovimiehet reagoivat millään tavalla. Pauli ei ollut sitä tosin epäillytkään, Mikko ei näyttänyt alaikäiseltä ja liikkui itsevarmasti, kukaan ei epäillyt mitään. Ja nyt Ginan tuunaamana Mikko näytti ihan ulkomaiselta pop-tähdeltä, tärkeältä ja tyylikkäältä. Pauli ja Jacob olivat molemmat ylpeitä saadessaan astua gaydiscoon kauniin nuoren pojan kanssa. Eikä syyttä. Ensin laajenivat ihastuksesta lipunmyyjän silmät kolmikon kävellessä ohi ja saliin saapuesaan Mikko keskellään monet päät kääntyivät ihastellen katsomaan. Mikko oli onnensa kukkuloilla, tämähän on kuin muotinäytöksessä ja pisti peliin kaiken catwalkilla oppimansa .

Tämähän on kuin Jeesuksen toinen tuleminen Jacob jauhoi purkaa huvittuneena. Voin esittää tässä vaikka henkivartijaa”. Jacob asteli ryhdikkäänä ja valppaana   Mikon kintereillä. 

”Toivottavasti vielä on shamppanjaa jäljellä”, Pauli marisi kolmikon suunnistaessa muiden luo.

”Parasta olla”, Jacob totesi tuimaa teeskennellen, ”voi uuden pullon saaminen hiukan kestää, täällähän on ihan täyttä jo!”.

”Kyllä tänne vielä sata ainakin mahtuu”, Pauli totesi.

Mikko yritti rauhottua, mutta se oli vaikeaa, katon värivalojen välke ja ympäri salia pylväissä sykkivät valot, musiikin musertava paine kaikki tuntuivat uskomattomilta. Ei mitään hajuakaan, mitä tämä musiikki on, mutta tämä kuulostaa todella hyvältä! Mitä toi laulaa? So Macho, onpas homoa! En tiennyt, että tämmöstä voi ollakaan.

Pauli pysähtyi ottamaan pari teatraalista tanssiliikettä, Jacob oli heti mukana leikissä ja vei vasemman kätensä Mikon ja oikean Paulin lantiolle. Kolmikko ketkutti lyhehkön miestenkeskeisen tyylinäytteen ja suuntasi sitten käsikynkkää pöytään muiden luo.

”Hyvä, että Paulikin päätti ryhtyä biletunnelmiin”, Jacob totesi itsekseen.

”No sieltähän se meidän iloinen kimppa tulee”, Peter murjautti, kun kolmikko saapui verhoilla muusta salista eristetylle salin ylemmälle tasolle.

”Ei olla vielä kimpassa oltu. Vielä!” Jacob nauroi Peterin tylsälle ilmeelle. Mikko oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta hyrisi onnellisesti itsekseen discomenosta. Ja toki hän olisi koska tahansa valmis peuhaamaan Jacobin ja Paulin kanssa kolmistaan. Viimeksi tulleet löysivät paikkansa pöydän äärestä ja Gina alkoi kaataa äidillisesti shampanjaa kaikille, ”älkää pelätkö, me ollaan jo tilattu uusi pullo”.

Kukakohan tämän laskun maksaa taas? Peterkö? Vietettyään viime kuukaudet Peterin kanssa melko tiiviisti Jacob oli huomannut, että Peteriä käytettiin aika lailla hyväksi. Toki Peterillä oli mitä käyttää, mutta oliko tämä nyt järkevää? Olisiko Peterillä niin vilkas seuraelämä, jos hän ei maksaisi aina kaikkea? Tulisiko kukaan ilman ilmaista shampanjaa ja mansikoita? Gina häipyisi heti, Hannukin todennäköisesti. Entä Pauli? Paulilla oli vähän isällinen ote, kaikesta huolimatta, hän ehkä jäisi, Peter oikeastaan tarvitsi miehen, ankkurin elämäänsä, nyt tämä meno on rajatonta ja holtitonta ilman mitään kiintopistettä. Ajatus alkoi olla kiteytynyt, Peter ei edes yrittäisi kokeilla suhdetta Peterin kanssa tämä ”kaveruus” saa riittää, perhe on se mitä haluan.

Kööri kilisteli laseja iloisesti ja antoi iloisen tunnelman viedä. Gina bongaili julkkiksia, joita Cabaretissa aina oli.”Mistä sinä tunnistat aina kaikki?” Jacob ihmetteli, kun Gina oli luetellut muutaman suurlähettilään, mainospamppuja ja näyttelijöitä ja toisen miljoonaperijän.

”Hei, mulla on silmät ja korvat ympäri kaupunkia, varo vaan mä tiedän kaiken!”, Gina letkautti ja hykerteli tyytyväisenä. ”Kohta mun pitää mennä moikkaamaan ihmisiä”.

Peter veti omine lupineen puffiverhoja ylemmäksi ikkunan edestä.

”He siihenhän ei saisi koskea”, Seppo totesi yrittäen esittää auktoriteettia.

”Hys-hys, vähän vain vilkaisen, haluan nähdä millainen jono tänään on”, Peter vastasi kapinoiden ja katsoi uteliaan ulos ikkunasta.

”Laita se nopeasti alas, kaikki vipit eivät halua tulla nähdyiksi”, Gina supatti, ”moni noista ei kuulkaa myöntäisi edes stasille, että on koskaan ollut lähelläkään tätä klubia”, Gina käänsi merkitsevästi sormiensa välissä holkissa kytevää savuketta takanaan olevia pöytäryhmiä kohden.

”Keitä he sitten on?”, Peter kiinnostui.

Gina hymyili viekkaasti huulet tiukasti yhdessä.

”Sä oot niin ärsyttävä, kun teet noin”, Peter mutisi tuohtuneena, mutta tiesi, että saisi kuulla nimilistan ja kaikki tarpeelliset tiedot kahden kesken. Gina ei vain halunnut laulaa aivan kaikkien kuulen.

Ovela se on. Jacob puri hampaansa yhteen ja virnisti, kovasti ihmisiä kiinnostaa muiden salaisuudet! Keskittyisivät vain omaan elämäänsä”. Sitten Jacob säpsähti, ikkunan edestä oli juuri vilahtanut hahmo, joka muistutti Annaa, ei kai se voi olla. Miksi Anna tänne tulisi? Kyllähän se varmaan ulkona käy, mutta täällä? Sen vihanpurkauksen jälkeen? Ei se varmasti ollut Anna, Jacob tähyili ikkunasta ja sitten Peter veti verhon takaisin kiinni, juuri kun tarjoilija saapui kohdalle. Ei se ollut Anna.

”Onko täällä kaikki hyvin?”, runsasmuotoinen naistarjoilija kysyi rutiinilla vihko ja kynä kädessään.

”Onko tänään show?”, Gina kysyi.

”Kyllä on, kello kaksitoista alkaa, kuten aina”.

”Ihanaa”, Gina taputti käsiään.

”Me otetaan uusi pullo”, Peter tilasi. ”Tai tuo kaksi samalla”.

JATKUU …

Mainosluonnos.