Reilu kuukausi sitten 2. helmikuuta juhlittiin QX Gay Gaalaa Savoy-teatterissa Helsingissä. Piispa Irja Askola oli paikalla QX:n kutsuvieraana. Askola oli itse ehdolla katergoriassa Vuoden hetero, mutta siinä yleisöäänestyksen voiton vei pridemarssilla sateenkaarilippua kantanut ylikersantti Juho Pylvänäinen, jonka teko aiheutti kesän suurimman mediahaloon ja nosti homokeskustelun pinnalle Puolustusvoimissa.

Gaalan lopussa Irja Askola saapui lavalle jakamaan Vuoden homo -palkinnon. Piispan esiintyminen nosti yleisössä ja piispassa itsessäänkin esiin valtavan tunnemyrskyn. Koskettavassa puheessaan Irja Askola pyysi anteeksi sitä, miten huonosti kirkko on seksuaalivähemmistöjä historiansa aikana kohdellut. Yleisö osoitti piispalle suosiota seisaallaan.

Vuoden homo -palkinnon voitti yleisöäänestyksen perusteella 16-vuotias Tuure Boelius. Tämä oli joillekin liikaa ja asiasta synnytettiin valtava mediakohu sillä perusteella, että palkinto myönnettiin alaikäiselle lapselle. Myös tällä perusteella piispa Irja Askolasta tehtiin kanteluita Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin.

Tuomiokapituli käsitteli asiaa kokouksessaan keskiviikkona 8. maaliskuuta ja toteaa tiedotteessaan, että kantelut eivät anna aihetta toimenpiteisiin.