Kulttuuriamme hallitsee olettamus siitä, että on vain kaksi sukupuolta. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan pysty tähän samaistumaan. Tästä Ylen Inhimillinen tekijä ohjelmassa keskusteltiin keskiviikkona. Keskustelijoina olivat muunsukupuolinen Niina Hartikainen, joka tunnetaan myös rap-artisti Tero Heterona, sukupuoleton tähtitieteilijä Anne Liljeström.

Niina Hartikainen kertoi ohjelmassa miten hän murrosikäisenä koki vaikeaksi käyttäytyä kuin tyttö, mutta yritti sitä kuitenkin myöhemmin muutettuaan omilleen pois kotoa. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut ja tuntui roolileikiltä. Koska hän piti naisista hän totesi olevansa lesbo. Parisuhteen aikana Hartikainen kuitenkin kasvoi huomaamaan, että jokin on pielessä. Hartikainen ymmärsi, että hän ei ole lesbonainen ja hänen miehisyytensä ei suhteessa päässyt esiin. Sittemmin hän ymmärsi olevansa muunsukupuolinen.

Anne Liljeström kertoi haastattelussa sanoneensa ensimmäistä kertaa äidilleen noin 18-vuotiaana, että ei ehkä olekaan ihan nainen.

Mukana oli myös psykiatri Veronica Pimenoff, joka totesi, että oikeudellinen sukupuoli on menettänyt merkityksenä.

Inhimillinen tekijä: Ei nainen eikä mies on katsottavissa Yle Areenassa.