Pirkanmaan Seta ylläpitää valtakunnallista Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelua, molempien yhteisöjen toiminnajohtaja Mikko Väisänen esittää Tamperelaisen kolumnissaan huolensa eheyttämisyritysten riskeistä.

Väisenen rinnastaa terveydenhuollon ammattilaisten kaksinaismoralistisen ristiriidan poliisien Facebook-ryhmän rasismikohuun- sillä erotuksella, että terveydenhuollon likapyykki on vielä pesemättä.

– On selvää, että psykologi syyllistyy hoitovirheeseen, jos hän yrittää manipuloida potilaansa seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä. Tällöin hän toimiisi ammattietiikkaansa vastaan. Sen sijaan samainen ammattilainen voi yksityishenkilönä työaikansa ulkopuolella ’’eheyttää’’ potilaita ilman seuraamuksia. Neuvontapalvelussamme kohtaamme näitä rikkimenneitä ihmisiä, jotka ovat täpärästi välttyneet lähtemästä oman käden kautta, kirjoittaa Väisänen.

Väisänen nostaa esiin myös terveydenhuollon ammattilaisen haitalliset julkisuudessa esittämät näkemykset, joita esimerkiksi poliitikkona toimiva terveydenhuollon ammattilainen voi ilman seurauksia esittää kunhan esiintyy poliitikkona eikä ammattiroolissa. Tämä lienee suora viittaus pitkäaikaiseen kansanedustaja Päivi Räsäseen, joka on ammatiltaan lääkäri.

Sinuiksi palvelussa ollaan kokoamassa luetteloa luottoterapeuteista, joilta saa sensitiivistä asianmukaista hoitoa ilman, että alistuu henkiselle väkivallalle.

Väisänen toivoo myös selkeitä puuttumisen keinoja ja lain suojan parantumista, että ruletti ihmisten elämillä päättyisi.