Suomi oli toukokuussa arvioitavana YK:n ihmisoikeusneuvostossa, jossa jäsenmaat antoivat Suomelle yhteensä 153 suositusta ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Suomi aikoo hylätä näistä peräti 37. Neljä vuotta sitten Suomi oli ahkerampi, Suomi sai 78 suositusta, joista se hylkäsi tuolloin vain viisi.

– Suomen hallitus on aiemmin korostanut rehellisten, todellista tilannetta kuvaavien vastausten tärkeyttä. Nyt Suomi viestii muille maille, ettei suosituksista tarvitse niin välittää. Tämä on tyly viesti niille ihmisille, joiden ihmisoikeudet eivät tällä hetkellä Suomessa toteudu, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila Ihmisoikeusliiton tiedotteessa.

Suomelta vaaditaan muun muassa tehokkaampia toimia rasismia ja syrjintää sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, translain uudistamista sekä alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan sopimuksen ratifioimista.

Hallitus luovutti lopullisen vastauksensa YK:lle eilen perjantaina.

Useat maat suosittivat Suomelle translain uudistusta, erityisesti sterilisaatio- ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista sukupuolen juridisen vahvistamisen edellytyksenä. Kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat toistuvasti huomauttaneet, että nykyinen laki loukkaa ihmisoikeuksia. Suomi aikoo kuitenkin hylätä suositukset perustelematta.

Myös Seta on kirjeessään pääministeri Juha Sipilälle (kesk), ulkoministeri Timo Soinille (st) ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) pyytänyt huomiota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskeviin suosituksiin.

Kirjeessään Seta nostaa esiin transalain uudistamisen tarpeen ja intersukupuolisten lasten hoitotoimenpiteet.

Transalain on aiemmin julkisuudessa kerrottu pysähtyneen hallitukseen perussuomalaisten vastustuksen vuoksi. Tilanne ei siis ole muuttunut, vaikka perussuomalaiset eivät enää hallituksessa olekaan.