Johtava malesialainen sanomalehti Sinar Harian on julkaissut jutussaan tarkistuslistan, joista voi tunnistaa potentiaaliset homot ja lesbot. Ihmisoikeusaktivistit ovat tuominneet listan, sillä sen katsotaan asettavan seksuaalivähemmistöt vaaraan, kertoo The Guardian.

Homoseksuaalien miesten kerrotaan olevan helposti tunnistettavissa, koska he ovat mieltyneitä partaan ja kuntosaliin. Artikkelissa huomautetaan, että homot eivät suinkaan mene salille treenaamaan, vaan katsomaan muita miehiä. ”Heidän silmänsä hehkuvat, kun he näkevät toisia miehiä”, kirjoitetaan jutussa. Lukijoita kehotetaan myös kiinnittämään huomiota miehiin, joilla on paljon merkkivaatteita, sillä se on todellinen homon merkki.

Lesbot paljastavat itsensä sillä, että he mielellään halailevat toisiaan, he pitävät toisiaan kädestä ja puhuvat pahaa miehistä, kertoo lehti.

Tällaisen listan julkaiseminen juuri Malesiassa tekee ongelmalliseksi erityisesti se, että maassa on yleisesti hyvin homovastainen ilmapiiri, toteaa aktivisti Arwind Kumar.

– Meillä on niin paljon oikeasti huomionarvoisia asioita maassamme. Väestöä pitäisi valistaa tunnistamaan pedofiilit, väkivallantekijät ja kidnappaajat. Henkilöt, jotka oikeasti ovat vaarallisia, kertoo hän videolla YouTubessa.

Malesiassa homoseksuaalisuus on laitonta ja siitä voidaan tuomita 20 vuotta vankeutta. Vuonna 2013 Pew Research Centerissä tehdyn tutkimuksen mukaan 86 prosenttia kansasta on sitä mieltä, että malesialaisen yhteiskunnan ei pidä hyväksyä homoseksuaalisuutta.