Mtv3 uutisoi viime viikolla naisten palloilulajeissa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä, joka oli tapahtunut pelaajien kesken ja jatkunut vuosia.  Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo tuomitsee naisurheilussa ilmenevän seksuaalisen häirinnän.

– Seksuaalinen häirintä on aina tuomittavaa ja siihen tulee puuttua rivakasti, tekijöiden seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta”, sanoo Tarjamo.

Setan sivulla julkaistussa uutisessa todetaan, että naisten maajaoukkuetasollakin esiintyneessä pitkäaikaisessa seksuaalisessa häirinnässä on kyse samasta asiasta kuin #me too -kampanjan esiin nostamissa tapauksissa: häirintä on ollut laajalti tiedossa, mutta siihen ei ole puututtu.

– Homoseksuaalisuus on vielä monilla urheiluareenoilla tabu. Tällöin myös kielteisten ilmiöiden käsittely näissä konteksteissa voi olla mahdotonta, toteaa Tarjamo.

Tarjamon mukaan seksuaalista häirintää ei voida kokonaan torjua ellei todeta, että häirinnän tekijät ja uhrit voivat olla mitä tahansa seksuaalista suuntautumista tai sukupuolta. Kaikkialla tarvitaan kattavasti sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden huomioivaa yhdenvertaisuussuunnittelua ja aktiivista puuttumista kaikenlaiseen häirintään.

”Kaikissa tapauksissa häirintä tulee tuomita ja siihen pitää puuttua ja uhrien pitää voida luottaa siihen, että heidän kokemuksensa otetaan aina todesta”.

Mtv3 kertoo, että urheilun eettisen keskuksen tutkimuspäällikkö Nina Laaksolle paljastus ei ollut yllätys, vaan hän oli enemminkin yllättänyt, että asiaa ei käsitelty aikaisemmin.

– Lukioikäisenä tiedostin, että (häirintä) oli vallitseva tosiasia, sanoi Laakso.