”Toivomme pääministerin varmistavan, että istuva hallitus antaa hallituksen esityksen translain muuttamisesta eduskunnalle pikaisesti. Translain kokonaisuudistusta on jatkettava heti seuraavalla vaalikaudella, jotta oikeudellinen ja lääketieteellinen prosessi saadaan erotettua toisistaan ja sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuu jatkossa itsemääräämisoikeuteen, eli on mahdollista omalla ilmoituksella”.

Näin lausuivat Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Seta ja Trasek vuonna 2014 sen jälkeen kun uudistusta valmistelevan ministeriötyöryhmän työ oli keskeytetty yllättäen kevään ajaksi. Ministeriö lupasi käynnistää työryhmän uudelleen heti kesän jälkeen ja tuoda lakimuutoksen eduskuntaan vielä vuoden 2014 aikana ja järjestöt tapasivatkin kokoomuslaisen pääminsterin Alexander Stubbin.

Sitten tuli vaalit ja uusi eduskunta ja uusi hallitus, jossa kokoomus edelleen jatkoi. Hallitus kuoppasi translain mykällä päättäväisyydellä. Tiedettiin kertoa, että perussuomalaiset estivät translain etenemisen, kokoomus hyväksyi hiljaa. Tällä on sitten menty tähän asti.

Kokoomuksella on ollut vaikea kevät, valtaosin sote-esityksen aiheuttamien puolueen sisäisten kiistojen vuoksi.

Niinpä ei ole niinkään yllättävää, että kokoomus nyt puoluekokouksessaan viime viikolla hyväksyi linjaansa transihmisten oikeuksia parantavia linjauksia. Vaalit ovat vajaan vuoden päästä.

Ylen mukaan kokoomuksen puoluekokous linjasi tavoitteekseen että pakkosterilisaatio poistetaan translaista ja puolue pyrkii nyt muuttamaan translakia.

Sdp ja vihreät vaativat translain uudistamista jo 2012, keskusta 2014 puoluekokouksensa jälkeen ja vasemmistoliittokin otti sen vaaliohjelmaansa 2015. Tätä ennen kokoomuksen kanta  ei ole ollut selkeästi lausuttu ja Amnesty totesi translaista puolueille 2015 tekemässään kyselyssä, että kokoomuksen kanta on ”ei”. Ja 2017 Seta totesi uutisessaan, että ”Kokoomuksen kanta ei ole yhtä kirkas, mutta puolueen edustajan mukaan positiivinen”.

(2018-06-12):Täydennetty viimeistä kappaletta, keskustaa koskevia tietoja)