Viime vuonna Itä-Euroopassa todettiin yli 130 000 Hiv-tartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin alueella. Samanaikaisesti Länsi-Euroopassa tartuntoja on yhä vähemmän. Homoseksuaalisuuteen liittyvä stigma ja huumeiden käyttö Venäjällä ja muilla entisen Neuvosto-Liiton alueella on riski hallitsemattomalle Hiv-epidemialle.

Valtaosa uusista tartunnoista entisen Neuvosto-Liiton alueella vuonna 2017 oli peräisin heteroseksistä. Tauti leviää nyt riskiryhmien ulkopuolella, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.  Asiasta uutisoi muun muassa The Guardian.

– Meillä ei ole riittävästi lääkkeitä, emme hoida jokaista potilasta, kertoo Moskovan alueellisen Aids-keskuksen lääkäri Nikolay Lunchenkov ja jatkaa:

– Kasvatamme lääkitystä saavien määrää, mutta se ei ole riittävästi.

– Meillä ei ole tarpeeksi tietoa miehistä, joilla on seksiä miesten kanssa, koska stigma on niin vahva, kertoo avoimesti homo Lunchenkov.

Seksuaalivähemmistöjen syrjintä aiheuttaa sen, että Hiv/aids-riskissä olevat pelkäävät hakeutua testattaviksi ja hoidon piiriin. ILGA rankkasi Venäjän Euroopan toiseksi lhbt-vihamielisimmäksi maaksi 2016 raportissaan.

Maailmassa on nyt 37 miljoonaa Hiv-tartunnan saanutta ihmistä. Detittisivusto Planet Romeon julkaisemassa tutkimuksessa yli puolet kertoo edeltävän 12 kuukauden aikana harrastaneensa suojaamatonta seksiä. Eniten Hiv-tartunnalta suojaavan estolääkityksen PrEP:n käyttäjiä on Briteissä, Hollannissa, Belgiasssa ja Ranskassa, 17-22 prosenttia vastanneista, selviää tutkimuksesta.

Suomi on onnistunut hiv-epidemian hoidossa poikkeuksellisen hyvin. Uusia tartuntoja todetaan alle 200 vuosittain. Hivin kanssa elää Suomessa arviolta 3800 ihmistä, eikä Suomessa enää kuolla aidsiin, kerrotaan Positiivisten tiedotteessa.

Tänään 1. joulukuuta on kansainvälinen AIDS-päivä.