Suomessa ei ole kuultu tunnttujen johtajien irtiottoja seksuaalivähemmistöjä Aalto-yliopiston työelämäprofessorin Pekka Mattilan mukaan Suomi kärsii pienuudestaan. ilmiössä korostuu Suomen pienuus – massan logiikka vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihmiset ja yritykset voivat segmentoida itseään. Mattila otti asiaan kantaa alunperin Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.

Kun yritys on suuri ja toimii isommalla markkina-alueella se voi helpommin rajata itselleen selkeämmät arvot joita se sitten voi ajaa. Pienemmille ja syrjäisemmillä markkinoilla toimiville yrityksille se ei ole yhtä helppoa.

– Pienellä paikalla et oikein voi olla yhtään mitään, kun ei tiedä, kuinka vapaamielinen on riittävän vapaamielinen mutta ei liian vapaamielinen, jotta ei suututa muita, Mattila lohkaisi haastattelussa.

Finlayson on meillä ottanut virkistävästi kantaa, ja maksanut siitä – vihapostia on virrannut.

Isommilla markkinoilla on toisin, kuten Yhdysvalloissa. Applen Tim Cook puolustaa lhbtq-väestöä. Salesforcen toimitusjohtaja Marc Benioff vastustaa syrjintää ja Merckin toimitusjohtaja Kenneth Frazier rasismia, kirjoittaa Markkinointi ja Mainonta.

Ajat voivat kuitenkin muuttua. Tutkijat uskovat, että ilmiö leviää ja kehittyy vielä maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Päätelmän taustalla on se, että kun useammat johtajat ottavat julkisesti kantaa, sitä useamman johtajan oletetaan tekevän niin.

Muutos olisi tervetullut, sillä yritykset ovat merkittävä osa yhteiskuntaa ja niiden vaikutus yleiseen mielipideilmastoon on valtava.