Julia Grant nähtiin 1979 BBC:n dokumentissa A Change Of Sex. Sen jälkeen hänestä tuli esikuva transihmisille ympäri maailman, kertoo BBC News.

Dokumentissa kuvataan Grantin matka miehestä naiseksi. Dokumenttisarjan ohjannut David Pearson kuvailee Grantia pioneeriksi, joka auttoi laittamaan alulle ”suuren muutoksen valtaväestön suhtautumisessa transihmisiin”.

Julia Grant selvisi suolistosyövästä, mutta kärsi sen jälkeen vakavista terveysongelmista viime vuoden ajan. Hän menehtyi 64-vuotiaana tammikuun 2. päivä tänä vuonna.

Grantin veli Gary Roberts, kertoo BBC Newsille, että hän työskenteli väsymättä yhteisönsä eteen.

– Hän auttoi muita uskomaan itseensä ja hän oli aina valmis taistelemaan asian puolesta.

Julia Grantin ensikontakti BBC:hen oli valituspuhelu, missä hän valitti siitä että BBC käytti transihmisistä väärää nimitystä.

Keskusteltuaan tuottajan kanssa hän päätyi yhteen osaan eräässä elokuvassa, missä käsiteltiin hänen matkaansa Juliaksi. Elokuvasta tehtiin sittemmin sarja, jonka alussa esiteltiin cateringkokki George, joka halusi sukupuolenkorjaukseen.

Dokumentin ensimmäisen osan näki lähes 9 miljoonaa katsojaa.

Muutamia negatiivisia reaktioita tuli, mutta voittopuolisesti reaktiot olivat myönteisiä, kertoo Pearson.