– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.

– Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa.

Näin kommentoi Sysmän yhtenäiskoulun rehtori Tuula Vuorinen Ylelle kiusaamistapauksia koulussaan. Vuorinen väitti siis, että oppilas voi olla itse syyllinen kiusatuksi tulemiseen, koska hakee huomiota, toteaa Vuorinen ja jatkaa:

– Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.

Ylen jutussa käsiteltiin erityisesti Sysmän yhtenäiskoulua, jonka kiusaamisluvut muita korkeampia.

Ylen haastattelemat vanhemmat ovat neuvottomia pienellä paikkakunnalla, kiusaamista ei saada kuriin ja opettajat ovat siinä osittain mukana, käy Ylen aikaisemmin tänään julkaistussa jutussa ilmi.