Vasta 24-vuotias räppäri murhattiin Puerto Ricon pääkaupungissa San Juanissa torstaina, kertoo BBC.

Fretiä ammuttiin kahdeksan kertaa hänen ollessaan ajaessaan moottoripyörällään kaupungissa. Tapauksesta on jo aloitettu tutkinta. Fretin murha mukaan luettuna Puerto Ricossa on kuluvana vuonna murhattu jo 24 henkilöä, tiedottaa maan poliisi.

Fretin manageri, Eduardo Rodriguez, kuvailee räppäriä taiteelliseksi sieluksi, jolla oli intohimo musiikkiin. Saadessaan tietää Fretin poismenosta hän oli murheen murtama.

– Ei ole sanoja kuvaamaan tuntemaamme ja kokemaamme tuskaa, siitä että ihminen jolla oli niin paljon unelmia on poissa. Näinä vaikeina aikoina meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen ja toivoa rauhaa rakastamallemme Puerto Ricolle.

Räppärin viimeisellä videolla, Soy Asi, on Youtubessa 2 miljoonaa katselukertaa.

– Nuoret lhbtq-ihmiset pitävät minua esikuvana, tyyliin wow, jos hän pystyy tekemään tuon välittämättä mitä muut ajattelevat, voin minäkin tehdä niin, Fret sanoi verkkolehti Paperille viime vuonna.