Voittoatavoittelematon SevenBow järjestää Virossa Festhart-nimistä elokuvafestivaalia Rakveren kaupungissa. Nyt kaupunginvalttuusto päätti leikata festivaalin rahoitusta. Festivaali haastaa kaupungin oikeuteen, kirjoittaa Postimees.

Kaupungin kulttuuriasioiden komitea kannatti festivaalin tukihakemusta. Valtuusto oli kuitenkin eri linjoilla ja myönsi rahoitusta vain viidenneksen anotusta määrästä.

– Poliitikot sekaantuvat jälleen kulttuurin rahoittamiseen omien ennakkoluulojensa perusteella, sanoo SevenBown edustaja Keio Soomelt.

Festivaali on jo kaksi vuotta sitten oikeistopoliitikkojen silmätikkuna. Viron konservatiivisen puolueen jäsenet vastustivat tapahtumaa sillä he pitivät sitä homopropagandana.

Tukianomus oli kapunginvaltuuston käsittelyssä kahdesti ja lopulta se hylättiin eikä rahoitusta tullut.

Rakvere sijaitsee Virosta itään ja siellä on 15 000 asukasta.