Brasilian oikeistopopulistinen presidentti on jälleen hyökännyt maansa lhbtq-yhteisöä vastaan. Hän latasi Twitteriin videoklipin, joka näyttää kaksi karnevaaleille osallistuvaa miestä.

Video on yhä tätä kirjoitettaessa presidentin Twitter-tilillä. Videolla nähdään kaksi miestä tanssimassa karnevaalien aikana. Yhdellä miehistä on yllään jocstrapit ja hän työntää sormensa anukseensa ja sen jälkeen toinen miehistä virtsaa hänen päälleen.

Presidentti on jakanut videon 3,5 miljoonalle seuraajallee ja kirjoittanut viestiksi ”meidän on paljastettava totuus” siitä, mitä näillä karnevaaleilla ympäri Brasilian oikein tapahtuu. Karnevaalit ovat Brasiliassa merkittävä juhla ja niistä alkaa paasto. Monet lhbtq-ihmiset osallistuvat myös karnevaaleille.

”Koen epämiellyttäväksi näyttää tätä, mutta meidän on paljastettava totuus, jotta ihmiset ovat tietoisia tästä”, presidentti kirjoittaa ja jatkaa:

”Tällaista menoa on useilla katujuhlilla Brasilian karnevaalien aikaaan. Kommentoikaa ja tehkää omat päätelmänne”.

Brasilian 63-vuotias valtion päämies vielä myöhemmin: ”Mikä on golden shower? Video on levinnyt laajasti eri medioissa. Karnevaalit nähnyt kertoo, että kyseiset kahden miehen temppu oli yksittäinen tapahtuma.