Lori Lightfoot, 56, joka voitti kuun alussa pormestarinvaalit Chicagossa teki historiaa kahdella tavalla. Lisäksi Chicagon johtaja on ollut nainen vain kerran aikaisemmin noin neljäkymmentä vuotta sitten 1970- ja 80-lukujen vaihteessa.

Chicago on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa pormestari on yleensä kuulunut perinteisiin poliittisiin valtasukuihin – ja ollut mies.

New York Timesin mukaan äänestäjät halusivat saada aikaan muutoksen poliittiseen kulttuuriin. Lightfootilla ei ole politiikan sisäpiirin painolastia. Hänellä ei ole edes aikaisempia poliittisia luottamustoimia. Tämä seikka lienee noussut merkittäväksi tekijäksi valinnassa kaupungissa, jolla on pitkä historia korruptiosta ja sisäpiirin kaupoista.

Lightfoot on aiemmin toiminut syyttäjänä.