Harari kirjoittaa, että on nähtävissä huolestuttavia merkkejä siitä, että tätä liberaalia aikaamme seuraa ennenäkemättömän vainon aika.

Esimerkkinä liberaalien aikojen lopusta Harari kertaa juutalaisten tilannetta  ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Ensin juutalaiset vapautettiin vuosisatojen ajan laeilla tuetusta syrjinnästä 1920- ja 1930 -luvuilla. Silloin jopa Saksan ulkoministeri ja Ranskan pääministeri olivat juutalaisia. Ensimmäisen maailmansodankin aikana 100 000 juutalaista taisteli Saksan puolesta ja 12 000 heistä kaatui.

Lhbt-ihmisistä saattaa tulla kohteita äärinationalististien noitavainoille. Itäisessä Euroopassa levitetään jo tarinaa homojen maailmanlaajuisesta salaliitosta.

Venäjä kulkee kohti vaarallista dystopiaa

Puolassa ja Unkarissa molemmissa hallinto määrittelee rutiininomaisesti homot ulkomaisiksi toimijoiksi ja uhkaksi ei vain kansakunnalle, vaan koko länsimaiselle sivistykselle.

Myös Venäjän hallinto väittää, että kansainvälinen homojen salaliitto pyrkii tuhoamaan valtion. Virallinen media on kuvannut sekä hallituksen vastaiset mielenosoitukset että Ukrainan vallankumouksen homojen junailemiksi. Media esittää venäläiset lhbt-ihmiset pettureina ja väittää, että homoseksuaalisuus on vierasta Venäjän perinteille. Niinpä pelkästään se, että olet homo, on todiste siitä, että olet ulkomainen agentti. Tulokset näkyvät. Viime vuoden toukokuussa tehdyn kyselyn mukaan 63% venäläisistä oli vakuuttunut järjestäytyneen maailmanlaajuisen homoverkoston pyrkivän heikentämään Venäjää tuhoamalla perinteisiä hengellisiä arvoja. Venäjällä säädettiin 2013 homopropagandan kieltävä laki.

Venäjän federaatioon kuuluvassa Tšetšeniassa vainotaan ja murhataan homoja. Venäjä ei ole puuttunut tilanteeseen kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Onko Tšetšenia Venäjän koelaboratorio?

Homot ovat helppo kohde

Seksuuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vihataan, koska me hämärrämme rajoja. Erityisesti meitä vihaavat autoritääriset johtajat, jotka lupaavat kansalleen paluuta kultaiseen ja harmoniseen menneisyyteen, missä miehet olivat miehiä, naiset naisia ja ulkomaalaiset vihollisia, kuvailee Harari.

Harari näkee, että seksuuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainoaminen on helppoa, koska meillä ei ole paljonkaan valtaa. Historiassa on tavallista ottaa kohteeksi vähemmistö ja maalata siitä vaarallinen ja kokoaan suurempi vihollinen. Ja juuri tämä prosessi on meneillään Venäjällä, joka kärsii vakavista ongelmista: talous sakkaa, korruptio rehottaa ja julkiset palvelut rapautuvat.

Kaappiin ei ole paluuta – teknologia ei salli salaisuuksia

Harari ei usko, että Seksuuaali- ja sukupuolivähemmistöjen joutuessa poliittisten noitavainojen kohteeksi näemme paluuta Stonewallia edeltävään kaapissaolon aikaan. Tulossa on jotain paljon pahempaa. Sosiaalisen median ja tietoteknologian vuoksi kaappia ei enää ole. Mihinkään ei voi paeta, poikkeavuudet saadaan aina selville, jos niin halutaan. Mikä tahansa valtio voi niin halutessaan vakoilla kaikkia kansalaisiaan vuorokauden ympäri ja selvittää paitsi sen, mitä kansalaiset tekevät myös sen, mitä he tuntevat.

Grindriä on jo käytetty homomiesten vainoamiseen

Grindriä on jo ainakin yksi valtio käyttänyt homomiesten jäljittämiseen ja vangitsemiseen. Egyptin poliisi käytti Grindrin dataa pidättääkseen homomiehiä. Henkilön online-historiasta voidaan algoritmin avulla selvittää asioita. Evankeliset kristityt kohdensivat Facebookissa eheytysterapian mainontaa nuorille. Kohteeksi pääsi, jos oli vain pitänyt lhbt-aiheisesta tarinasta.

Täysin kiinalaisomistukseen päätynyt homomiesten suosima deittiappi Grindr onkin ainakin Yhdysvaltojen hallinnon näkemyksen mukaan valtava riski ja USA on määrännyt kiinalaisia myymään sen. Grindr onkin nyt kaupan.

Venäjä on kiinnostunut homot tunnistavasta tekniikasta

Harari muistuttaa myös, että jo 2017 on kehitetty algoritmi, joka pystyy 91 prosentin tarkkuudella määrittelemään henkilön kasvokuvien perusteella onko tämä homo vai hetero. Venäjän viranomaiset ovat keskustelleet algoritmin kehittäjän kanssa. Mukana keskusteluissa oli hallituksen edustajia, myös pääministeri Dmitry Medvedev.

Israelin turvallisuuspalvelu kerää tietoja palestiinalaisista homoista, joita se sitten kiristää kätyreikseen, koska Palestiina on hyvin homofobinen valtio, missä homoseksuaalisuus on ainakin Gazan alueella kriminalisoitu.

Aineistoa meidän mieltymyksistämme kerätään koko ajan kiihtyvissä määrin. Sitä keräävät yritykset kohdentaakseen ja kehittääkseen palveluitaan ja tuotteitaan.

Lopuksi Harari toteaa, että dystopiat eivät pakosti toteudu. Vuonna 1969 tulevaisuus näytti monelle paljon pahemmalta, eikä se sellaisenaan toteutunut, koska sitä vastaan syntyi joukkoliike.

Vain yhdessä voimme selvitä

Harari kehottaakin jokaista liittymään järjestöön, sillä vain joukkovoima tekee ihmisistä vahvoja. Ennen Stonewallia lhbt-ihmiset taistelivat yksinään systeemin epäkohtia vastaan. Stonewallin jälkeen riittävä joukko ihmisiä järjestäytyi yhteen muuttamaan systeemiä. 50 järjestäytynyttä ja yhdessä työskentelevää ihmistä saa enemmän aikaan kuin 500 yksilöä.

”Älä istu kotona ja valita. On aika toimia”, lopettaa Harari kirjoituksensa The Guardianissa.