Sanotaan, että vasemman laidan puolueille ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä kuin oikealle laidalle. Tästäkin vinkkelistä voidaan valtioneuvoston tämän iltapäiväinen ilmoitus nähdä. Enimmäistä kertaa Suomessa pääministeri osallistuu mukaan Pride-kulkueeseen. Viimeksi Suomessa on ollut vasemmistolainen pääministeri 2003, silloin Priden ympärillä ei vielä nähty tällaista pöhinää – Suomessa.

– Kun puolustamme rohkeasti jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa, maailma muuttuu oikeudenmukaisemmaksi paikaksi – meille kaikille ihmisille, toteaa pääministeri Antti Rinne (sdp) valtioneuvoston tiedotteessa ja jatkaa:

– Ihmisoikeudet kun eivät ole mielipidekysymys eikä toisten ihmisten rakkaus ole keneltäkään pois – varsinkaan poliitikoilta.

Pääministerin osallistuminen ei kaikissa herättänyt varauksettomia hurraahuutoja, sillä hallitusohjelman kirjaukset translain ikärajoista ovat ongelmallisia. Translakia on odotettu poliittisten lehmänkauppojen vuoksi jo yli kahdeksan vuotta. Tiettävästi ikärajaa vaati hallitusohjelmaan kirjattavaksi keskusta. Nähtäväksi jää millaiseksi lain sanamuoto aikanaan muodostuu.

Myös urheilujärjestöjä tulossa paraatiin

Helsinki Pride -kulkueeseen ovat aiemmin kertoneet osallistuvansa myös urheilujärjestöistä Palloliitto ja Naisten Liigan ja Veikkausliigan organisaatiot.

Ja tietenkin valtava merkitys on sillä, että mukana on myös kirkko!

Priden merkitys on vihdoin ymmärretty myös yritysmaailmassa

Suurimmat operaattorit DNA, Elisa ja Telia Finland tukevat tämän vuoden Helsinki Pride -tapahtumaa ”Yhdessä” -nimisellä kampanjalla. Operaattoreista DNA on nyt mukana ensimmäistä kertaa. Operaattori oli kuitenkin mukana jo Tahdon2013 -kampanjassa.

– Meille on tosi tärkeää edistää yhdenvertaisuutta ja halusimme kertoa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä pitää olla vapaus olla oma itsensä. DNA haluaa työpaikkana edistää työntekijöidensä yhteenkuuluvuutta, DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck kertoo M&M:lle.

Idea operaattoreiden yhteiskampanjaan on tullut Helsinki Pridelta.

Myös Telia haluaa antaa panoksensa Suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen ja tunnustaa Pridessa mukanaolon merkityksen työntekijöilleen.

– Haluamme edistää tasa-arvoa Suomessa. Emme me tästä kaupallisesti hyödy, mutta tämä on työntekijöillemme tärkeää. Hyödyllistä tämä on myös työnantajamielikuvan näkökulmasta, sanoo Telian viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Camilla Ekholm M&M:lle.

Myös Elisan viestintäjohtaja Katiye Vuorela tunnustaa Priden merkityksen yrityksen henkilöstölle.

Helsinki Priden organisaatiosta on kerrottu mediassa, että yrityksiltä saadaan tänä vuonna rahallista tukea 200.000 – 300.000 euroa. Suurimmat kuluerät ovat turvallisuusjäjestelyt ja puistojuhlan kulut.

Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma, kertoo M&M:ssa, että yritykset halutaan aktivoida vuoden ympäri.

– Yrityksille tämä ei jää vain pr-tempuksi, vaan niissä kehitetään työelämää aktiivisesti. Yritysten kanssa on suunniteltu teemapäiviä sekä yhteisiä ja kohdennettuja henkilöstökoulutuksia ympäri vuoden. Se viestii kuluttajille ja työntekijöille hyvää mielikuvaa. Haluamme, että yritykset sitoutuvat pysyvästi tematiikkaan.

Myös julkinen sektori on ajassa mukana. Jopa verohallinto!

Pinkwashing puhuttaa jälleen

Ei ole pelkästään iloinen asia, että mahdollisimman moni yritys liputtaa sateenkaarenväreissä ja käyttää sateenkaarilippua somistuksessaan Pride-viikolla. Etenkin sosiaalisessa mediassa ollaan hyvin närkästyneitä yrityksille, jotka eivät sateenkaariliputuksestaan huolimatta tue rahallisesti Pridea. Asia jakaa mielipiteitä myös sateenkaariyhteisön sisällä. Moni näkee sateenkaariliputuksen yleistymisen voittopuolisesti hyvänä asiana riippumatta siitä, tukeeko liputtava yritys rahallisesti Pridea tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöjä vai ei.

Pinkkipesua vastaan on ehdottomasti Senni Moilanen, Helsinki Priden viime vuoden tapahtuma ja varainhankintapäällikkö ja Tahdon2013 -kampanjan puheenjohtaja.

Helsinki Pride -viikko on parhaillaan käynnissä ja huipentuu lauantaina 29. kesäkuuta kulkueeseen ja puistojuhlaan. Kulkue kokoontuu Senaatintorilla klo 11 ja lähtee liikkeelle klo 12.

Kulkueen reitti on Senaatintori – Aleksanterinkatu – Mannerheimintie – Eteläesplanadi – Kasarmikatu – Neitsytpolku – Kaivopuisto.