Päivi Räsänen, kd, on laukonut mielipiteitään seksuaalivähemmistöistä vuosikymmeniä. Häntä voidaan pitää myös pääosin vastuussa siitä, että avioliittolakia saatiin odottaa niin pitkään. Jyrki Kataisen muodostaessa hallitusta Räsänen kiristi tasa-arvoisen avioliittolain pois hallitusohjelmasta.

Nyt poliisin tutkinnassa on Räsäsen twiitti, jossa hän arvostelee kirkon Pride-kumppanuutta tuttuun tapaansa.

Räsänen ihmetteli Ylelle antamassaan kommentissa, miksi koko asiaa tutkitaan ja katsoi sen olevan uskonnonvapauden kannalta huolestuttavaa.

Räsäsen tutkinta on osa kahta muuta kansanedustajaa, Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.), koskevaa tutkintaa. Julkisuudessa on myös epäilty kaikkien kolmen tutkinnan olevan poliittisesti värittyneitä, sillä tutkinnanjohtaja rikoskomissario Pekka Hätönen on entinen vihreiden poliitikko. Helsingin poliisi reagoi nopeasti syytöksiin ja on luvannut kiinnittää huomiota tutkinnan etenemiseen. Helsingin poliisilaitoksen päällikkö Lasse Aapio, kertoi Ylelle, että Hätönen saa hoitaa tutkinnan loppuun asti, mutta hänen työtään tarkkaillaan.