Turussa Pride toi kulkueeseen ja puistojuhaan noin 2500 henkeä, kertoo Turun Sanomat. Kulkue kulki Vähätorilta Puolalanpuistoon. Järjestäjät vaativat  tasa-arvon epäkohtien korjaamista Suomessa. He vaativat muun muassa translain hedelmättömyysvaatimuksen kumoamista, translasten ja -nuorten pahoinvointiin puuttumista ja intersukupuolisten lasten kosmeettisten leikkausten lopettamista, kertoo Yle

Turku Priden tiedotteessa korostettiin tapahtuman vahvaa poliittista profiilia ja kutsutaan kulkuetta mielenosoitukseksi Stonewallin kunniaksi

– Pride-liikkeen ytimessä on aina ollut vahva poliittisuus. Tästä emme anna periksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tilaa ei olisi myös karnevaalihengelle, kommentoi Turku Priden vuoden 2019 tuottaja Minna Sumelius.

Jyväskylä Pride huipentui sekin lauantaina kulkueeseen, joka kulki kaupungin läpi. Kulkue kokoontui kaupungintalon edessä paraatiaukiolla, mistä se kulki keskustaa kiertäen Lounaispuistoon. Järjestäjät odottivat kulkueeseen tuhat henkeä, mutta se ylittyi reippaasti ja osallistujia arvioitiin olevan 1500. Kulkueen jälkeen oli Jyväskylässäkin puistojuhla.

Prideja juhlittiin viime lauantaina myös Kouvolassa. Järjestäjän arvion mukaan marssijoita oli ”melkein viisi ja puoli sataa”. Jollekin Pride on kuitenkin ilmeisesti liikaa ja Kouvolan kaupungintalon edutalla liehunut sateenkaarilippu varastettiin lauantaina iltapäivällä. Valvontakameran perusteella lipun vei kolme poikaa. Kaupunki on pyytänyt palauttamaan lipun, kirjoittaa Yle.