Helsingin tuomikapituli käsitteli asiaa istunnossaan keskiviikkona.

Käsittelyssä oli kolme ilmoitusta papeista, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevan parin. Tiedotteessa todetaan yksikantaan: ”Tuomiokapituli katsoo, että koska asia on oikeudelliselta kannalta epäselvä, ei ole tässä vaiheessa perusteltua harkita seuraamuksia papille, joka on toimittanut samaa sukupuolta olevan parin vihkimisen”.

Asia kiteytyy siis oikeusprosessiin. Avioliittolain muutoksen yhteydessä kirkon olisi pitänyt kieltää samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen. Kirkkojärjestykseen ei ole kuitenkaan lisätty säännöstä vihittävän pariskunnan sukupuolesta.

Tuomiokapituli käsitteli istunnossaan myös kaksi kantelua papeista, jotka olivat julkisesti ilmoittaneet olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Tämäkään ei johtanut toimenpiteisiin. Kyseessä katsottiin olevan mielipiteen ilmaisun tyyppinen asia.

Aiemmin tänä vuonna Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin oululaiselle papille Árpád Kovácsille homoparin vihkimisestä antaman varoituksen. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.