Poliisiammattikorkeakoulun tällä viikolla julkaistun raportin mukaan viime vuonna poliisin tietoon tuli reilu viidennes vähemmän viharikoksia kuin 2017. Viharikoksiksi katsottiin 910 rikosilmoitusta.

Ainoastaan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvien viharikosilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna. Tällaisia ilmoituksia tehtiin yhteensä 61, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Muiden, kuten uskontoon tai etniseen taustaan liittyvien viharikosten määrä laski selvästi.

Tutkimusten mukaan vain noin 20 prosenttia viharikosten uhreista ilmoittaa rikoksista poliisille tai jollekin muulle taholle, muistutetaan Poliisi ammattikorkeakoulun tiedotteessa.

Ilmoituksia seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin kohdistuvista viharikoksista tehtiin vuonna 2018 yhteensä 73 kappaletta. Nousua on 27 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Tästä oli epäiltyjä pahoinpitelyrikoksia 40 prosenttia.

– Tyypillistä on, että homomiehiä hakataan kaduilla, kertoo poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta Iltalehdessä.

– Esimerkiksi homobaarien edessä odotetaan sieltä pois tulevia ja pahoinpidellään fyysisesti. Naisiin kohdistuu enemmän nimittelyä, huutelua.