Kolumni. Riku Rantala hehkutti tällä viikolla Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan Pietarin olevan pian Berliin kaltainen upea matkakohde.

Paitsi, että kenelle on ja kenelle ei.

Venäjällä  on voimassa homofobinen lainsäädäntö, joka on tehnyt maasta turvattoman meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Saksan pääkaupunki Berliini on toista ääripäätä, kutakuinkin kaiken salliva avoin ja avomielinen. Hiv-positiiviset eivät myöskään ole Venäjälle tervetulleita. Venäjän oma hiv-tilanne on lähellä katastrofia.

Rantalan kirjoitus kirvoittikin mielipidekirjoituksen, jossa tämä tuotiin selvästi esiin. Venäjän vaarallisuudesta lhbtqi+ -turisteille muistutti muiden muassa Pirkanmaan Setan puheenjohtaja Minna Minkkinen. Ja aivan oikein niin.

Me 70- ja 80-luvuilla ja aiemmin eläneet homot ja muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat omaamme perstuntumaa siihen, millaista on elää ja olla yhteiskunnassa, joka pitää sinua sairaana ja rikollisena. Ahdistava, ei ole missään määrin riittävä sana sitä kuvaamaan. Tunne on kokonaisvaltainen, synkkä ja lamaannuttava, lohduton.

Venäjän ja Pietarin ihmisoikeustilanne on pitänyt minutkin poissa maasta. En halua lomailla kohteissa, missä on pienikin mahdollisuus joutua vaaraan. Kaipaan kyllä lomallani  tietysti virikkeitä minäkin, mutta vaara ei ole minulle sellainen.

Venäjä ja muutama muu sen vanavedessä homoprapaganlain omaksuneet entiset Itä-blokin valtiot,  eivät ole ainoita, missä lhbtq+-ihmisen kannattaa olla varuillaan oman identiteettinsä kanssa – tai välttää matkustamista niihin. Maailmassa on kymmeniä valtioita, joissa seksi samaa sukupuolta olevien välillä on rangaistavaa. Viimeisimmän raportin mukaan 70 valtiota pitää homoseksiä rikoksena. Valtaosa näistä valtioista on Afrikassa ja Lähi-Idässä. Osassa näistä homoseksistä voidaan tuomita kuolemaan islamiin perustuvan sharia-lain perusteella.

Muutamia vuosia sitten katkaisin marraskuun ankeuden lentämällä aurinkoiseen Dubaihin. Tosin en mennyt sinne salausohjelmalla ryyditetty Grindr taskussa kuumana odottaen. Arabiemiraatteihin kuuluvassa Dubaissa eivät deittiapit kuten Grindr toimi, se on valtion puolesta estetty. 

Hiv-positiiviset eivät saa työlupaa Dubaihin – eikä hiv-lääkkeitä saa tuoda mukanaan

Dubai on valtio, jossa homoseksuaalisuus on kielletty ja rangaistavaa, julkiset hellyydenosoitukset on kielletty. Kaikki tuo ja deittiappien blokkaaminen valtion taholta oli minusta vain niin ahdistavaa, että keskityin nauttimaan pilvettömästä taivaasta ja siitä, mitä kuusiirtokunnan kaltainen ostoskekus voi tarjota. 

Kaikki eivät kuitenkaan ajattele näin. Dubai on hyvin suosittu matkakohde myös meikäläisten keskuudessa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä, miten tyhmää lhbtq+ -ihmisten on matkustaa kohteisiin, joissa emme voi olla sitä mitä olemme. Alkaessani selvittää Dubain sopivuutta meikäläisten lomakohteeksi jouduin kuitenkin hämmennyksen valtaan.

Internetistä löytyy useita sivustoja, jotka tarjoavat lomavinkkejä Dubaihin lhbtq+ -matkustajille. Onko tämä maksettua propagandaa, ajattelin ensimmäiseksi. Voiko mikään vastuullinen lhbtq-ihmisille suunnattu sivusto suositella matkakohdetta, jossa voi joutua vaaraan oman identiteettinsä vuoksi. Minusta ei voi.

Netistä löytyy myös nuorten homomiesten kertomuksia kuumista ja railakkaista bileistä Dubaissa. Vaikuttaa siltä, että Dubaissa raikaa iloinen ja huoleten naimisen läiske rajummin kuin Sodomassa ja Gomorrassa koskaan. Tuo vanha, Raamatussakin opetuksena kerrottu rappiokaupunkien tarina on myös osa Koraania, eri muodossa vain.

– Kello on 02 aamulla ja klubissa velloo hikisten homomiesten meri Madonnan klassikkon tahtiin – ja minä olen yksi heistä, kuvailee Dubaissa työskennellyt australialainen nuorimies.

Onkin ilmeisesti niin, että Dubaissa löytää villiä seksiä ja värikkäitä bileitä, sanan kaikissa merkityksissä, kunhan vain käyttää vpn-yhteyden turvin muuten kiellettyjä deittiappeja ja saa menovinkit paikallisilta.

Suurin osa Dubain asukkaista on ulkomaalaisia. Kaikki eivät ole pakistanilaisia rakennustyöläisiä, vaan nuoria koulutettuja länsimaalaisia on paljon. Homobisen Afrikan ja vanhoillisempien valtioiden kuten Saudi-Arabian ja Irakin kyljessä oleva Dubai on myös jonkinlainen vapauden paratiisi näistä tuleville homomiehille. 

Kehut ja väitteet ovat osin outoja. 

Saman niemimaan toisessa päässä on Israel ja sen Tel Aviv, jossa on ihan ok olla homo. Myös kaduilla ja keskellä kirkasta päivää.

Dubain skeneä kehutaan monipuoliseksi, kansainväliseksi. Mutta myös päihtyminen on huono asia Arabiemiraateissa, eikä alkoholia saa kaikkialta.

Miksi ihmeessä kukaan homo haluaisi bailata kaupungissa, jossa homo voi joutua homoutensa takia putkaan? Kansainvälistä ilmapiiriä ja upeita bileitä riittää länsimaisissa metropoleissa.

Onko niin, että turvallisessa länsimaassa kasvanut etuoikeutettujen homosukupolvi kokee Dubaissa bailatessaan kutkuttavaa jännitystä yllä leijuvasta vaarasta? Ei uskota, että mitään pahaa voisi tapahtua. En minä muutakaan selitystä keksi.

Instagrammissa on vaikka kuinka paljon homojen ja influensereiden iloisia lomakuvia Dubaista, kaupungista, jossa ei ole ok olla homo.

Hiv-positiiviselle viesti on selvä: Älä tule Dubaihin

Arabiemiraatit eivät salli hiv-positiivisten henkilöiden oleskella tai työskennellä maassa. Hiv-lääkkeitä ei saa tuoda maahan. Pidempää oleskelua tai työskentelyä varten pitää esittää hiv-testin tulos. Testi pitää olla maahan saapumisen jälkeen tehty, sillä ulkomaisten terveysviranomaisten tekemiä testejä ei hyväksytä. Lyhyemmäksikin ajaksi tuleva tavallinen matkailija ottaa riskin, sillä hiv-lääkkeitä ei saa tuoda maahan edes omaan käyttöön.

Myös Venäjä on asettanut vastaavia rajoitteita hiv-positiivisille

Miten voimme vakuuttavasti täällä kotimaassa vaatia tasa-arvoista kohtelua, jos silmät innosta palaen matkaamme kohteeseen, jossa emme saa olla oma itsemme? Ja sitten vielä edistämme sellaisen kaupungin kulttuuria hehkuttamalla sosiaalisessa mediassa.

Tälläista minä mietin tässä marraskuussa, kun uutiset ovat kertoneet homofobian voimistumisesta Euroopassa. Espanjassa nationalistinen puolue haluaa kieltää homoliitot. Ruotsin suurin puolue, äärioikeistolainen sekin, haluaa kieltää Pride-liputukset. Unkari jää pois Euroviisuista, koska maassa valtaa pitävä oikeistopuolue pitää laulukilpailua homojen valtaamana. Nämä kaikki uutiset ovat tulleet tässä kuussa.

Pian se vaara alkaa poltella persikkaa ihan täällä kotikulmillakin. Venäjä on vieressä. Berliiniin on pitkä matka, mutta lyhyempi kuin Dubaihin.