Sveitsissä homofobit riehaantuivat, kun maan hallitus 2018 antoi lakiehdotuksen, joka kieltäisi syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Lakimuutosta vastustivat Sveitsin suurin puolue vanhoillinen kansanpuolue (SVP) ja kristillisdemokraatit (EDU), muut puolueet olivat valmiit hyväksymään sen.

Vastustajien mielestä lhbtq-syrjinnän kieltäminen rajoittaisi ilmaisunvapautta ja he vaativat asiasta kansanäänetystä. He saivatkin kerättyä 50 000 allekirjoittanut, jotka Sveitsissä vaaditaan kansanäänestyksen järjestämiseen, kertoo The Local.

Maanantaina Sveitsin kansa sai sitten antaa äänensä ja lakia vastustataneiden suureksi pettymykseksi suurin osa sveitsiläisistä ei pitänyt oikeana syrjiä ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

63 prosenttia, tai lähes kaksi kolmasosaa äänestäneistä kannatti lakiehdotusta. Tämä tarkoittaa sitä, että lhbtq-syrjintä tullaan kieltämään samalla lailla, jolla kielletään syrjintä etnisyyden ja uskonnon perusteella, rangaistuksena voidaan tuomita jopa kolme vuotta vankeutta.

Äänestyksen alla virvoitusjuomajätti Coca-Cola osoitti tukeansa lhbtq-syrjinnän kriminalisoinnille. konservatiivipuolue SVP:n nuorisojaosto järjesti boikotin Coca-Colaa vastaan.