Aiemmin republikaanien kansanedustajana toiminut Aaron Schock on kertonut Instagrammissa olevansa homo. Hänet valittiin edustajainhuoneeseen 2009 Illinoisin osavaltion 18. piiristä. Hän jätti paikkansa 2015 jäätyään kiinni verovarojen käyttämisestä omien yksityismatkojensa ja aktiviteetteihinsa.

Avoin lhbtq-yhteyisö on ottanut uuden tulokkaan vastaan ristiriitaisesti. Schock paitsi äänesti vastaan samaa sukupuolta olevien avioliittoa, myös äänesti sen puolesta, että homoliitot kiellettäisiin perustuslaissa, kuten LGBTQ Nation kirjoittaa.

Pitkässä virallisessa kaapista tulo -kirjeessään Schock kiittää niitä lhbtq-aktivisteja, jotka ovat olleet hänen poliittisia vastustajiaan ja myöntää, että juuri he tekivät mahdolliseksi hänen nyt tulla kaapista ja olla se homoseksuaali mies joka hän on.

– Siitä, että minä voin nyt elää avoimesti homona kuuluu kiitos niille upeille henkilöille, jotka jaksoivat taistella meidän oikeuksiemme puolesta aikana, jolloin en itse sitä uskaltanut tehdä, hän kirjoittaa ja jatkaa:

– Totuus on, että jos olisi yhä kansanedustaja, tukisin lhbtq-oikeuksia kaikin mahdollisin tavoin.

Schock kertoo pitkässä kirjeessään myös lapsuudestaan kristillisessä perheessä ja miten hänen päätöksensä tulla kaapista on saanut hänen perheensä ottamaan häneen etäisyyttä, vaikkakin he välillä ottavat häneen yhteyttä ja suosittelevat hänelle eheytysterapiaa, jotta hänestä tulisi heteroseksuaali.

Schock jätti politiikan ja asemansa republikaanisessa puolueessa 2015, kun häntä syytettiin verovaroihin liittyvästä vilpistä.

View this post on Instagram

Bom dia Rio 🇧🇷

A post shared by Aaron Schock (@aaronschock) on