Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo Lännen Medialle, että hänen toimintaansa viranomaisena pyritään häritsemään valtavalla määrällä viestejä. Valtakunnansyyttäjä määräsi Päivi Räsäsen (kd.) sanomisista esitutkinnat sen jälkeen kun poliisi oli katsonut, että esitutkinnat eivät ole tarpeen. Tämän jälkeen Toiviainen on joutunut useiden eri välineiden kautta tulevan viestitulvan kohteeksi.

– On selvää, että virkamiehen on työssään kestettävä ankaraa arvostelua ja sitä, että tehdyistä virkatoimista kannellaan laillisuusvalvonnalle ja että kritiikkiä esitetään myös julkisesti. Maalittamisilmiö kuitenkin ylittää selvästi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, Toiviainen sanoi Lännen Medialle.

Vastuu on aina hänellä, joka raamatun tekstiä omassa viestissään käyttää

Valtakunnansyyttäjä korostaa, että keskustelu asiasta on ajautunut kauas faktoista. Valtakunnansyyttäjä muistuttaa, että kaikkeen syrjintään on puututtava, siihen viranomaisia velvoittavat Suomen valtiota sitovat kansainväliset sopimukset. Oikeus aikanaan päättää onko rikosta tapahtunut.

Valtakunnansyyttäjän väitetään jopa pyrkivän kieltämään Raamatun. Hän toteaa yksikantaan, että tästä ei ole kyse.

– Kyse on aina viestin esittäjän omasta mielipiteestä. Raamatun tekstit sellaisenaan eivät täytä kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöä. Vastuu on aina hänellä, joka raamatun tekstiä omassa viestissään käyttää ja niihin vetoaa.

Valtakunnansyyttäjä on yleisemminkin huolissaan viranomaisten häirinnästä, jolla pyritään nykyisin vaikuttamaan viranomaisten toimintaan ja päätöksentekoon.

Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä on Seurakuntalaisen mukaan tehnyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisesta kantelun oikeuskanslerille ja vaatinut tutkittavaksi, onko valtakunnansyyttäjä syyllistynyt uskonnonvapauden ja sananvapauden rajoittamiseen vaatimalla esitutkintojen tekemistä Räsäsen sanomisista ja kirjoituksista.

Räsäsen katsotaan olevan uskonnossaan lähellä Kansanlähetystä, johon hänen puolisonsa kuuluu. Räsäsen puolueessa kristillisdemokraateissa taas on helluntalaisia. Kansanlähetys ja helluntalaisuus ovat vanhoillisia suuntauksia. Kansanlähetys on evankelisluterilaisen kirkon sisäinen liike erotuksena helluntalaisista, jotka ovat kirkon ulkopuolinen vanhoillinen liike. Kansanlähetyskin pitää kuitenkin Raamattua kaiken elämän ja opin ylimpänä perusteena.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoi jo apulaisvaltakunnansyyttäjänä olleessaan 2017, että hän aikoo tarkkailla erityisesti vihapuherikoksia.

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt tällä hetkellä jo neljä esitutkintaa Räsäsen puheista. Viimeisimmät ovat 1. helmikuuta 2018 esitetystä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaa ja Ruben Stillerin 2019 joulukuun radio-ohjelmaa Mitä Jeesus ajattelisi homoista.

QX kertoi viime viikolla, että Päivi Räsänen on saanut tuekseen merkittävän kansainvälisen toimijan, joka tunnetaan lhbtq-vastaisena viharyhmänä.

Räsäsen tueksi kerätään myös adressia, jossa on tätä kirjoitettaessa reilut 10 000 allekirjoitusta. Adressin kommenteissa on vähintäänkin kyseenalaisia mielipiteitä.

Valtakunnansyyttäjän erottamiseksi tehtävistään käydään myös kovaa kampanjaa sosiaalisessa mediassa. Vaateelle on luotu oma Facebook-sivu ja adressilla kerätään kannatusta vaateelle. Tätä kirjoitettasessa allekirjoituksia on reilut kolme tuhatta. Adressissa vaatimusta valtukannansyyttäjän erottamiseksi perustellaan sananvapaudella ja uskonnonvapaudella ja homoseksuaalisuudesta esitetään kyseenalaisia mielipiteitä ja korostetaan heteroseksuaalisuuden paremmuutta.

En ole lapsuuteni jälkeen (muistaakseni ainakaan) kannellut – muutakuin Jumalalle. Pitkän sisäisen painin jälkeen tänään…

Publicerat av Mika Yrjola Fredag 6 mars 2020