Rajoja rikkovassa haastattelussa nähtiin poliitikko, ihmisoikeusaktivisti ja terveydenhoitaja Eva Tawasoli. Hän on puhunut erityisesti muslimiyhteisöjen kunniaväkivallasta.

Tawasoli muistuttaa siitä lähtökohdasta, että muslimit ja maahanmuuttajat homoseksuaalit ovat vähemmistö omissa ryhmissään ja heitä syrjitään siten moninkertaisesti ja heidän asemansa tässä yhteiskunnassa on äärimmäisen haavoittuva.

Miesten välinen seksi on täysin tabu

Kunniaan liittyvä väkivalta on keino vaalia yhteisön mainetta, etenkin äärimmäisen vanhoillisissa ja miesvaltaisissa yhteisöissä ja sitä esiintyy uskonnoista riippumatta eri puolilla. Siinä käytetään normeja joilla rajoitetaan yleisesti naisen vapautta. Yleisesti myös homoseksuaalisuus on tällaisten yhteisöjen normien vastaista.

Kunniaväkivallan tekijät ovat yleensä uhrin läheisiä. Normien rikkoja on aiheuttanut häpeää, josta häntä pitää rangaista. Miesten välinen seksi on täysin tabu. Yhteisössä halutaan rajoittaa paitsi naisten täten myös miesten seksuaalisuutta, kuvailee kunniaväkivaltaa Tawasoli.

– Uskonto on väline, jolla pyritään kontrolloimaan muita ihmisiä, sanoo Tawasalo haastattelussa.

– Jos homoseksuaalisuudesta jää kiinni, seurauksena on väkivaltaa. Kotimaassani Iranissa homoseksuaalisuudesta hirtetään šarialain perusteella.

– Iranissa homoja ei olekaan olemassa. Homot pakotetaan vaihtamaan sukupuolta, kuvailee Tawasoli Iranin tilannetta.

Homot pakotetaan vaihtamaan sukupuolta

Tawasoli kertoo myös, että vanhoillisten muslimien määrä on suurempi kuin liberaalien, mikä on paha ongelma. Hän myös muistelee, että miten hän itse nuorempana Suomeen tullessaan koki vaikeuksia hyväksyä suomalaisen yhteiskunnan vapaampi ilmapiiri.

Tawasoli muistuttaa myös, että sosiaalisessa mediassa keskustelu on polarisoitunutta ja järkevät kommentit jäävät siellä varjoon vastapuolten vääntäessä keskenään.

Katso mielenkiintoinen haastattelu oheisesta linkistä.

Tawasolia haastatteli Eetu Erimies Lobby Bar talk show -sarjassa, jotka televisioitiin Herculeksesta. QX on Hercules Livejen yhteistyökumppani.