Chicagon Boystown sai nimensä 80-luvun loppuolella. Lempinimeä käytettiin niin ahkerasti, että sitä käytetään nyt virallisesti muun muassa mainosteksteissä. 1997 alue nimettiin USA:n ensimmäiseksi viralliseksi ”gayborhood” -termillä kuvatuksi alueeksi.

Mutta ajat ovat muuttuneet ja nyt on aika hylätä yhteen sukupuoleen perustuva nimi, jonka katsotaan olevan muuta lhbtq-yhteisöä syrjivä. Näin kokee Devlyn Camp ja hän on aloittanut keräämään nimiä alueen uudeelleen nimeämisen puolesta. Hänen mielestään Boystown on ekslusiivinen. Yrittäjien pitäisi vastustaa transfobiaa, rasismia ja seksismiä ja tukea kaikkia, toisin kuin Boystown nimi tekee.

– Me tarvitsemme markkinointiimme ja lippuihimme jotain, mikä kertoo mitä tältä alueelta voi odottaa. Ja se mitä sinun tulee odottaa, on queereja koko queer-identiteetin kirjolta. Ei vain homomiehiä, sanoo Camp Chicago Tribune -lehdelle Queertyn mukaan.

Campin ehdotus alueen uudeksi nimeksi on Legacy Way, yhden alueen osan mukaan. Joe Lewis, joka on vasta perustetun Chicago Black Drag Councilin puheenjohtaja, ehdottaa Queervilleä, Rainbow Wayta tai neutraalisti vain New Townia. Muita ehdotuksia nimenmuutoksen allekirjoittaneilta ovat Pridestown, Queertown ja Q-Town.

Tähän mennessä 1500 allekirjoituksen tavoite näyttää täyttyvän helposti. Aluella toimivien yrittäjien pitää nyt päättää onko nimenmuutos aiheellista tehdä.