Kruununprinsessan puhe Pride-viikolla Tukholmassa oli historiallinen hetki. Se oli selviö heti kun kruununprinsessa vastasi kutsuun myöntävästi. Vaikka puhe oli videoitu sillä on valtava merkitys, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun kuningasperhe osallistui Prideen. Tätä edeltävä merkittävä hetki oli kruununprinsessan puhe QX Gay Gaalassa palkinnon jaon yhteydessä.

”Tämä on päivä, jolloin Tukholmassa ovat sateenkaariliput liehuneet. Juhlinta, ilo ja ennen kaikkea ylpeys ovat täyttäneet kaupungin Pride-kulkueen kulkiessa sen läpi. Mutta tänä vuonna on toisin.”

Kruununprinsessa korosti kuitenkin, että on yhä mahdollista iloita Pridesta yhdessä. kruununprinsessan puhe käsitteli myös sitä, että Pride ei ole vain pelkkää juhlaa, vaan julistus ihmisoikeuksien puolesta ja paljon on vielä tehtävää ja tilanne muissa Euroopan maissakin vaatii huomiota.

”Me emme voi olla hiljaa, meidän on puhuttava heidän puolestaan, jotka eivät itse uskalla, saa tai pysty”.

Kruununprinsessa puhui lopuksi heille, jotka eivät uskalla olla avoimesti oma itsensä.

”Jos olet yksi heistä, joka ei voi, tai ei uskalla olla avoimesti oma itsensä. Haluan, että tiedät tämän yhden asian. Sinulla on oikeus olla juuri sitä mitä sinä olet ja meitä, jotka tuemme sinua  on paljon. Minä tuen sinua.”