EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen linjasi puheessaan Euroopan unionin tulevaisuutta. Isoja asioita, kuten illmastoa, pandemiaa ja turvapaikanhakijoita käsittelevässä puheessaan hän nosti esiin myös Puolan seikkailun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastaisella tiellä.

Puolan vallassa oleva Laki ja oikeus -puolue on julistanut lhbtqi-vastaista linjaansa jo jonkin aikaa. Jo Unkarin valtion kokoinen alue Puolaa on julistettu lhbtq-vapaaksi, se vastaa kaikkiaan kolmannesta Puolan maa-alasta.

Laki ja oikeus -puolue puhuu ”lhbt-ideologiasta”, minkä von der Leyen määrittelee hölynpölyksi.

– Se, että olet oma itsesi, ei ole mikään ideolgia, se on sinun identiteettisi, von der Leyen latasi taputtavalle parlamentille.

– Haluan olla kristallinkirkas: LGBTQI-vapaat vyöhykkeet ovat ihmisyysvapaita vyöhykkeitä. Ja niillä ei ole sijaa unionissamme, von der Leyen sanoi (Sitaatti Yle.fi).

Tämä oli von der Leyenin tähän asti painavinta arvostelua Puolaa hallitsevaa oikeistolaista Laki ja oikeus -puoluetta kohtaan.

Puolassa on välittömästi viimeisten vaalien jälkeen pidätetty lhbt-aktivisteja. Pidätyksiä on myös vastustettu mielenosoituksissa ympäri maata.

Lue lisää: Politiikoilta yhä enemmän homofobista puhetta Puolassa: ”Pride on bluffia!

Lue lisää: Jo kolmannes Puolasta on nyt ”lhbtq-vapaata” -aluetta

Lue lisää: Massiiviset mielenosoitukset Puolassa – 50 lhbtq-aktivistia pidätetty

Von der Leyen linjasi puheessaan myös, että kaikkien EU-jäsenmaiden tulisi hyväksyä samaa sukupuolta olevien parien adoptiot.