Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät juuri näy kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa kertoo syyskuun lopulla julkistettu Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa 2019  tilastollinen tutkimus. Tutkimuksen oli tilannut Audiovisual Producers Finland – APFI ja tutkimuksen toteutti Milja Nieminen, jonka tulevaan opinnäytetyöhön se liittyy. Tilaston kokosivat Metropolian ammattikorkeakoulun elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijat, kerrotaan APFI:n tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan seksuaalivähemmistöjen edustajia on 2,3% hahmoista ja sukupuolivähemmistöjä 0,07%. Valtaosan hahmoista on heteroja, cis-sukupuolisia. Ja valkoisia, sillä värillisten osuus on vain 6,3%.

Näkyvyyden pienuuden merkitystä alleviivaa sekin seikka, että suurin osa näistä vähemmistöjen rooleista ei ole tarinan kannalta merkittävässä asemassa, he näkyvyät lyhyen aikaa tai repliikkejä on vähän. Heidät myös esitetään stereotyyppisesti ja vähemmistötaustaa korostaen.

Lue lisää: Kuuma urosten välinen lemmenhetki tekee suomalaista tv-historiaa

Lue lisää: Meitä näkyy enemmän televisiossa kuin koskaan, kertoo tuore raportti

USA:ssa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyys oli ennätyslukemissa

Amerikkalaisen GLAAD-järjestön vuosittain katsaus kertoi viime vuonna käsikirjoitetussa viihteessä vakituisten lhbtq-hahmojen osuuden nousseen ennätyskorkeaksi, ollen kaudella 2019-2020 jopa 10,2% . Raportti kattaa tilanteen Yhdysvalloissa. Etenkin transhahmojen määrä oli kokenut kovan nousun. Bimiesten näkyvyys taas oli edelleen ongelmallinen ja vähäisempää kuin homomiesten, lesbojen tai binaisten näkyvyys.

APFI:n tutkimuksen tiimoilta käyty paneelikeskustelu käsittelee asiaa lisää, sen voit katsoa oheisesta linkistä.