Ensimmäisen numeron kannessa onJean-Pierre Barda, tuolloin suositun Army of Loversin yksi jäsen. Haastattelussa QX:lle Barda kertoi harkinneesa sukupuolenkorjausta, mutta luopui ajatuksesta.

25 vuotta on neljännes vuosisadasta. Kerran kuukaudessa ilmestyvälle aikakausilehdellekin siihen mahtuu paljon. Vuonna 1995 internetillä ei vielä ollut läheskään samaa merkitystä kuin tänä päivänä. Verkkolehti QX.se aloitti kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin.

Suomenkielistä QX:ää on julkaistu kohta yhdeksä vuotta. Ensimmäiset tekstit ilmestyivät blogimuodossa helmikuussa 2012. 2017 alkaen QX.fi on ollut samanlaisella verkkoalustalla ruotsinkielisen QX.se kanssa.

1995 ei QX:n toimituksessa kenellään ollut edes kännykkää, niin nopeaa on tekniikan kehitys ollut. Toimistolla surisi faksi, muistelee Ruotsin QX:n päätoimittaja Anders Öhrman tämän kuun pääkirjoituksessa.

– Yksi käännekohta on erityisesti jäänyt mieleen. 1999 saimme ensimmäisen koko sivun mainoksen ”tavalliselta” yritykseltä, muistelee Anders, yritykseltä, joka ei ollut gay eikä tiedottanut turvaseksistä. Se oli lähettifirma Gröna Budet. Se merkitsi meille todella paljon. Sen jälkeen asiat lähtivät rullaamaan ja mainostilaa ovat ostaneet Viking Line, American Express, Tui, Elon, KLM, Scandic, Dramaten, Kuninkaallinen ooppera ja monet muut. Kaikki ovat halunneet saada näkyvyyttä QX:ssä vuosien varrella.

QX-lehden päätoimittaja Anders Öhrman

– Mainostajien intoon on toki ollut syynsä, te meidän lukijamme, joka olette jännittävä kohderyhmä. Te olette meille kaikkein tärkein, kirjoittaa Anders ja kiitää kaikkia lukijoita.

Suomessa mainostajat eivät ole olleet samalla tapaa kiinnostuneita, käytännössä niitä ei ole ollut.

Koronapandemia oli viedä QX:n nurin

Mediatalot ovat yleisesti olleet talousvaikeuksissa ympäri maailman. Koronaepidemia pahensi tilannetta ja QX:lle se uhkasi olla kohtalokas.

– Covid-19 vei meiltä jalat alat ja jouduimme lähtemään verkkojen kanssa merelle hakemaan apua, kuvailee Anders tilannetta.

Maaliskuun 18. päivä QX:n toimitusjohtaja ja verkkolehtien vastaava päätoimittaja Jon Voss, joka on Andersin tavoin ollut QX:ssä töissä koko sen olemassaolon ajan, kirjoitti tunteikkaan tekstin ja vetosi lukijoihin. Hätä oli todellinen.

Jon Voss, QX:n toimitusjohtaja ja verkkolehtien vastaava päätoimittaja lokakuussa.
– Me olemme pitäneet yhtä pienen ikuisuuden. Myötä- ja vastoinkäymisissä, itkien ja nauraen. Me olemme aina olleet täällä, mutta nyt tarvitsemme sinun apuasi, Jon kirjoitti ja jatkoi:

– QX on tori jolle kokoonnutaan ja missä viihdymme yhdessä. Olemme vapaa ja riippumaton ääni avoinna keskustelulle ja tarjoamme näkymän maailmalle. Olemme tärkeitä kaikille, jotka joutuvat kokemaan väkivaltaa, vihaa ja uhkaa. Meidän on yksinkertaisesti pidettävä yhtä. Nyt enemmän kuin koskaan.

Kun homoviha nostaa päätään myös Euroopassa ja pandemia lisää syrjäytymisen riskiä, on tärkeää, että vähemmistöillä on oma ääni ja oma riippumaton alusta.

Valtaosa QX:n mainostuloista tulee painetun lehden mainoksista ja valtaosa mainostajista on Ruotsissa toimivia matkailu-, kulttuuri-, ravintola- ja muita tapahtuma-alan yrityksiä, joihin koronaepidemia iski heti. Avunhuuto kuitenkin kuultiin, Ruotsissa koettiin tärkeäksi säilyttää itsenäinen lhbtqi-media. Lukijat ja mainostajat tulivat hätiin ja pahin ei tapahtunut. Vaikka organisaatio oli jo tehostettu, sitä oli pakko tiristää vielä lisää.

Kirjoituksessaan Jon vetosi lukijoihin. Mainostajat olivat koronan iskiessä kaikonneet ja rahat loppumassa. Perustaltaan QX:n talous on kunnossa, mutta resurssit pienet eikä isoja omistajia ole. QX on osakeyhtiö, mutta omistajina on kymmeniä pienosakkaita. Lehti on maksuton, mutta lisähinnasta sen voi tilata kotiin ja näitä tilauksia toivottiin lisää.

– Pyydämme sinua, joka arvostat meitä mediana, lehtenä ja verkossa, sinä joka olet tanssinut rekkamme takana Pride-kulkueessa ja sinua, joka katsot Gay Gaalaa nyt maksamaan lehden tilauksesta ja ostamaan kultajäsenyyden Qruiserista, shoppaamaan verkkokaupassamme.

Samalla Jon vetosi mainostajiin. Viesti kuultiin, Ruotsissa solidaarisuutta löytyy, vaikka mainostajista tuskin kukaan näinä aikoina odotti myyntinsä lisääntyvän mainonnan avulla. Mutta on myös yritysten imagolle hyväksi tukea tärkeää asiaa ilman välitöntä voiton tavoittelua.

QX:n myynti- ja markkinointijohtaja Ulrika Lahne 2002 hänen aloittaessaan QX:ssä.
Mainosmyynti ja siten tulojen hankinta on näinä vaikeina aikoina ollut vain Ulrika Lahnen harteilla. Ulrika kuuluu riskiryhmään ja hän vetäytyi töihin maalle, mistä käsin hän uurasti vaimonsa Camillan tukemana.

Jonin, Andersin ja Ulrikan lisäksi vakituiseen henkilökuntaan kuuluu kaksi muuta, toimituksen Ronny Larsson ja QX Shopista vastaava. Organisaatio on siis äärimmilleen viilattu.

Lokakuun numeron myyntituotoilla budjetti on nyt ensi kertaa balanssissa sitten koronan tulon ja siitä me olemme valtavan kiitollisia, kirjoittaa Anders ja jatkaa, että tilanne ei kuitenkaan vakaa, vaan se voi muuttua koska tahansa.