Lähes 400 uskonnollista johtajaa 35 eri maasta, lähinnä englantiapuhuvista maailmasta, on antanut tukensa uskontojenvälisen organisaation Ozanne Foundationin kehotukseen kieltää eheytysterapia ja poistaa homo-, bi- ja transihmisiä syrjivä lainsäädäntö.

Kehotus julkistettiin keskiviikkona kun Global Interfaith Commission on LGBT+ Lives. lanseerattiin. Lista allekirjoittaneista löytyy täältä.

Keulakuvina ovat Etelä-Afrikan anglikaaninen piispa Desmond Tutu ja Liverpoolin piispa Paul Bayes. Kehotuksen ovat allekirjoittaneet muiden muassa kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, sikhejä, hinduja ja budhisteja edustavat uskonnolliset johtajat.

– Uskon, että muslimimaailma on valmis osallistumaan tähän kehitykseen, kommentoi eteläafrikkalainen imaami Muhsin Hendricks Reutersille.

Brittiläinen Laura Janner-Klausner, entinen 41 juutalaisseurakunnan yhdyksen päärabbi, toteaa, että suurimalla osalla uskonnoista on ollut merkittävä osansa siinä, että eheytysterapia harjoitetaan.

Irlannin entinen presidentti (1997.2011) Mary McAleese, katolisen kirkon merkittävä jäsen, sanoo Reutersille, että tämä on ”pieni askel homofobian poistamiseksi”.

Eheytysterapia kielletty vasta viidessä maassa

Yhä edelleen 69 YK:n jäsenvaltiota pitää homoseksuaalisuutta rikoksena. Homo-, bi- ja transihmisille suunnattu eheytysterapia on kielletty lailla vasta Brasiliassa, Ecuadorissa, Maltalla, Albaniassa ja Saksassa.

Lue lisää: Albaniasta kolmas valtio Euroopassa, joka kieltää ehetysterapian – Suomessa kieltoa ei ole edes vireillä