Tämän vuoden kesäkuun 20. päivänä tapettiin kolme gaymiestä Forbury Garden -puistossa Readingissa Iso-Britanniassa. Lisäksi kolme muuta miestä haavoittui, kun 26-vuotias mies hyökkäsi jahtasi ihmisiä veitsen kanssa. Tiistaina tekijää kuultiin oikeudenkäynnissä.

Syyttäjän mukaan kolmen miehen murhaaminen oli  ”ideologisesti motivoitunut” ja terroriteko, kirjoittaa The Sun. 26-vuotias tekijä kiistää syytteen siitä huolimatta, että hän gaymiehinä pitämiään miehiään kohtaan veitsi kädessä hyökätessään huusi ”Allāhu akbar” (Jumala on suurin).

Pinknewsin mukaan 26-vuotias on marraskuussa tunnustanut murhanneensa kolme miestä ja haavoittaneensa kolmea muuta, mutta, että mies ei myöntänyt kyseessä olevan terroriteko. Pidätettäessä 26-vuotias totesi poliisien mukaan ”Tapoin ne kusipäät, mitä te odotatte?”. Hän selvitti edelleen, että pääsisi tappamisen takia taivaaseen.

Syyttäjä totesi The Sunin mukaan tiistain oikeudenkäynnissä miehen toimineen extremistisen ideologian motivoimana. Miehen tavoite tappaa mahdollisimman monta kyseisenä päivänä oli tapa toteuttaa uskonnollista jihadia.

Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä kertoi, että 26-vuotias on toiminut islamisti terroristina Libyassa sisällissodan aikana. Hän on tullut Iso-Britanniaan turvapaikan hakijana. Hän on ollut poliisin tuttu 2013 alkaen erilaisten rikosten takia. Syyttäjän mukaan mies on saanut tuomion yhdessä terrosimista tuomitun imaami Omar Brooksin kanssa. Brooks  tunnetaan myös nimellä Abu Izzadeen, ja hän on Iso-Britanniassa kielletyn al-Muhajiroun liikkeen johtaja, liikkeen, jonka tavoitteena on muodostaa Iso-Britanniasta islamistinen valtio.