Ääriortodoksi rabbi Daniel Asor piti 8. tammikuuta saarnan, missä hän kertoi, että koronarokote on huono idea. Asorin YouTube-kanavalla on  7300 tilaajaa ja ryhmä Telegram-pikaviestiappsissa. Israel Hayom lehden mukaan rabbi kertoo rokotteen aiheuttavan homoseksuaalisuuden.

Saarnassaan rabbi selvitti, miten rokote saa aikaan homoseksuaalisuuden: ”mikä tahansa alkioiden avulla kehitetty rokote, ja meillä on todisteita tästä, aiheuttaa ”vastakkaisia taipumuksia”. Hän selvitti edelleen, että rokote on luotu uuden maailmanjärjestyksen saavuttamiseksi ja mainitsi vapaamuurarit ja ”Illuminatin”,Microsoftin Bill Gatesin osallisina ”pahaan maailmanlaajuiseen hallintoon”.

Daniel Asor saarnaamassa 8. tammikuuta

Yleensä näitä salaliittoteorioita käyttävät antisemiittiset ryhmittymät. Ääriortodoksille rabille sen sijaan salainen maailman hallitus on homoseksuaalien asialla.

Rabbi hyökkäsi saarnallaan vastaan myös rokotevalmistajia, WHO:ta, Israelin hallitusta ja ortodoksi rabbeja, joista suurin osa suosittelee rokotteen ottamista.

Asiasta uutisoinut Israel Hayom siteerasi israelilaista ortodoksista lhbtq-järjestöä Havrutaa, joka sarkastisesti on ilmoittanut odottavansa jäsenmääräänsä huomattavaa kasvua, koska suurin osa israelilaisista on jo rokotettu.