Kolmekymppinen muslimimies, jonka nimeä ei kerrottu julkisuuteen, nosti kanteen sen jälkeen, kun hänet oli 2018 pidätetty Selangorin osavaltiossa yrityksestä harjoittaa gayseksiä. Mies kiisti syytteen. Aiheesta kertoi Guardian. Mies oli yksi 11 miehestä, jotka pidätettiin yksityisasuntoon tehdystä ratsiasta sillä perusteella, että heitä epäiltiin yrityksestä harrastaa gayseksiä.

Samaa sukupuolta olevien välinen seksi on Malesiassa kielletty, mutta tuomiot ovat harvinaisia. Maassa on myös tavallisten rikoslakien ohella islamilainen rikos- ja perhelainsäädäntö, joka koskee muslimeja, sitä on lhbtq+ aktivistien mukaan sovellettu enenevässä määrin maan lounaisosissa.

Nyt saadusta korkeimman oikeuden edistyksellisestä ratkaisusta huolimatta Malesiassa voidaan edelleen tuomita gayseksista jopa 20 vuotta vankeutta perustuen ikivanhaan brittiläiseen siirtomaa-ajan lainsäädäntöön.

Lue lisää: Malesian kansanedustajat tuomitsevat lesbojen rankaisemisen

Malesian väestöstä valtaosa, 60%, on muslimeja ja monet ovat vaiti homoseksuaalisuudestaan.

Nyt käsillä olevan jutun juju oli siinä, että osavaltiolla ei ollut valtuuksia rangaista miestä islamilaisen lain perusteella ”luonnon järjestyksen vastaisesta yhdynnästä”, koska gayseksi on rangaistavaa jo rikoslain perusteella. Tästä siis oikeus oli samaa mieltä.