Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n Hivpointille myöntämä rahoitus pienenee vuodesta 2021 alkaen noin 300 000 euroa vuodessa, noin 25 prosenttia budjetista. Rahoitusleikkauksen myötä henkilöstön määrä pienenee, toiminta supistuu ja sitä organisoidaan uudelleen, kerrotaan Hivpointin sivuilla helmikuun lopussa julkaistussa tiedotteessa.

STEA lakkautti järjestöjen hiv-testauksen rahoituksen, koska toiminnan järjestäminen kuuluu julkiselle sektorille. Leikkauksen myötä myös Suomen Punaisen Ristin matala kynnyksen hiv-testaus päättyy.

– Olemme katsoneet sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, että kunnat pystyvät hoitamaan testit anonyymisti, eikä järjestöjä tarvita tässä enää, sanoo STEAn erityisasiantuntija Panu Viinanen Ylelle.

Rahoituksen karsinnan syynä on koronapandemian takia vähentyneet veikkausvoittovarat ja toimintojen päällekäisyys julkisen sektorin toimijoiden kanssa.

Rahoituksen raju leikkausta aiheuttaa sen, että toimipisteeet Tampereella ja Oulussa on suljettava. Tampereella toiminta lakkaa jo maaliskuussa ja Oulussa tämän vuoden lopulla.

Myös nuorille suunnatun seksuaaliterveyden edistämistyö joudutaan lopettamaan. Toiminnan kautta on järjestetty nuorille suunnattuja vierailuja ja tapahtumia, joissa on jaettu tietoa seksitaudeista ja koulutettu nuorisoalan ammattilaisia seksuaalikasvatuksesta, kaikki tämä loppuu nyt.

Helsingin toimipiste siirtyy uusiin tiloihin Kalasatamaan 24.3.2021. Unioninkadun toimipiste on viimeistä kertaa avoinna 18.3.

Helsigin kaupungilta saadun rahoituksen turvin hiv-pikatestauspalvelua voidaan jatkaa Helsingissä. Koronatilanteen takia toiminta on toistaiseksi ajanvarauksella.

Hivpoint toivoo, että lahjoituksilla saataisiin paikattua rahoitusta. Lahjoituksia voi tehdä Hivpointin sivulla.

Hivpoint tarjoaa testauspalveluita ja puhelin- ja chatneuvontaa ja kriisitukea.

Matalan kynnyksen hiv-testauksen päättyminen Helsingin ulkopuolella uhkaa heikentää Suomen hiv-tilannetta. Pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla merkittävää saada hiv-testi anonyymisti.

Hiv-testi kuuluu kuntien terveysasemien lakisääteisiin palveluihin.

Suomessa todetaan vuosittan 160-180 uutta hiv-tartuntaa, joista noin 10% on Helsingissä.

Hiv-pikatestin voi hankkia myös itse apteekista n. 50 eurolla. Monelle hinta voi olla liian kallis ja sen jälkeen pitäisi itse osata hakeutua jatkotutkimuksiin ja hoitoon, jos tulos on positiivinen.

Lue lisää: Etkö tiedä hiv-statustasi? Nyt voit tehdä testin luotettavasti itse kotona