Miten aseksuaalisuus vaikuttaa jokapäiväiseen elämään? Sitä muun muassa pohditaan Pride-viikolla paneelikeskustelussa, jonka järjestää Setan aseksuaalisuustoimikunta.

Seta kutsuu kaikki aseksuaalit, sitä pohtivat ja asiasta kiinnostuneet paneelikeskusteluun tiistaina 29. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tapahtuma pidetään virtuaalisena Zoomissa. Linkki ja tarkemmat tiedot tapahtuman sivulla täällä.

Mitä aseksuaalisuus on?

Seta aseksuaalipaneelin kampanjaa

Aseksuaalisuus ei tarkoita sukuvietin, libidon, puuttumista, vaan se voi päinvastoin olla hyvinkin vahva ja lisäksi hän voi kokea romanttista vetoa. Mutta aseksuaali ei koe lainkaan, tai kokee hyvin vähän, seksuaalista vetoa muita kohtaan. Aseksuaalisuudella on eri kategorioita antiseksuaalista autochorisseksuaaliin eli seksin vastaisesta hyvin seksuaaliseen. Kovan libidon omaava aseksuaalinen henkilö toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman toista henkilöä esimerkiksi itsetyydytyksen ja pornon kautta.

Aseksuaalisuudesta on alettu puhua enemmän vasta viime vuosina ja sitä pidentäänkin ns. näkymättömänä identiteettinä, sitä ei näy tv-sarjoissa eikä elokuvissa tai julkisessa keskustelussa. Moni voikin kokea valaistumisen, kun ymmärtää olevansa aseksuaali ja ehkä aiemmin seksuaalisuudessa ja intiimeissä ihmissuhteissa koetut ongelmat saavat selityksen ja elämänlaatu voi parantua.

Seta aseksuaalipaneelin kampanjaa

Kuten mikään muukaan seksuaalinen suuntautuminen, aseksuaalisuuskaan ei ole valinta. Mutta kuten muutkin osat ihmisen identiteetistä, se voi muuntua ja muuttua eri osiltaan elämän aikana.

Aseksuaalit kohtaavat fobiaa, ässäfobiaa, kuten esimerkiksi muutkin seksuaalivähemmistöt homot ja lesbot ja biseksuaalit. Yleisiä väittämiä ovat sen tyyliset, että ”panemisella se paranee”, mitä on tarjottu parannuskeinona myös homoille ja lesboille.

Tämä voi tuntua hämmentävältä käsitekikkailulta, mutta aseksuaali voi olla myös biseksuaali tai homoseksuaali, eli identiteetit voivat liukua päällekäin. Tämän voi ymmärtää niin, että ensin määritellään miten haluaa harrastaa seksiä tai haluaako (aseksuaali) ja sitten, että kenen kanssa (homo- tai biseksuaali). Kaikki aseksuaalit eivät kuitenkaan koe olevansa osa ”sateenkaarta”.