Helmikuun 1. päivä 2014 drag queen Panti Bliss astui sisään Irlannin kanssalisteatteriin. Siellä pyöri näytelmäproduktio, jonka päätteeksi lavalle astui kutsuttuna henkilö puhumaan tai kertomaan jotain sortoon liittyen, laulamaan tai lausumaan runon. Nyt oli O’Neilin vuoro. Hän oli pukeutunyt Pantiksi; hohtavan valkoinen peruukki, korkeat korot, vartalonmyötäinen mekko. Hän astui lavalle silminnähden hermotuneena ja alkoi puhua – ilman muistilappuja.

Dragqueen halusi puhua homofobiasta – ja tunnusti heti alkuun itsekin olevansa homofobi. Näin tehdessään Panti Bliss nosti esiin tärkeän ja kielletyn aiheen – ja myös vaikean, sisäistetty homofobia on piinallinen vitsaus, jonka tunnistaminen omasta käyttäymisestä ja ajatusmalleista ei ole mikään helppo tehtävä. Puheesta tuli valtava viraali-ilmiö ei vain Irlannissa, vaan ympäri maailman.

Katso dokumentti tästä ArteTV:lta maksutta. Dokumentin kesto on helposti pureskeltava 12 minuuttia.

Dokumentissa käydään läpi myös Panti Blissin henkilöhistoriaa ja lhbt-oikeuksien merkittävää edistymistä Euroopassa 2000-luvun alussa. Jostain syytä Irlanti jäi kehityksestä jälkeen, Panti Blissille oli tilaus. Rory O’Neil on drag queen, joka teki historiaa. Hänestä tuli ikoninen gayoikeuksien puolustaja Irlannissa.

Sittemmin Irlannissa oli gay pääministeri, Leo Varadkar, 2017-2020, joka otti valtiovierailuillekin mukaan puolisonsa.