Japanin tunnetumpiin jalkapalloilijoihin kuuluva Kumi Yokoyama, 27, kertoi reilu viikko sitten viikonloppuna olevansa trans. Hän toi asian esiin sosiaalisessa mediassa YouTubessa julkaistussa haastattelussa.

Yokoyama on asunut Yhdysvalloissa ja Saksassa, minkä hän kertoi olleen identiteettinsä rakentumisessa tärkeää. Yokoyama on yksi harvoista Japanin avoimista lhbt-urheilijoista. Japani on ainoa G7 maa, jossa samaa sukupuolta oleville ei ole sallittu avioliitto eikä adoptio. Lhbtq-väestö ei Japanissa kohtaa suoraa uhkaa tai vaaraa, mutta lainsäädännön puutteet tekevät lhbtq-ihmisistä marginalisoidun ryhmän joka kokee olevansa etäällä muusta yhteiskunnasta. Vallitseva asenne Japanissa on, ”ole mitä haluat, mutta älä näytä sitä julkisesti”.

– Viime aikoina termiä lhbtq on kuultu Japanissa yhä useammin, jopa mediassa, mutta minun asemassani olevilla ihmisillä ei ole suuria mahdollisuksia saada ääntää kuuluviin ja puhua asiasta. Japani on pieni maa, mutta jos me kaikki olisimme äänessä, voisimme vaikuttaa yleiseen tietoisuuteen, sanoo Yokoyama haastattelussa ja jatkaa:

– Olen viime vuosina tapaillut useita naisia, mutta Japanissa minun on pakko olla kaapissa. Japanissa minulta kysytään aina, onko minulla poikaystävää, mutta täällä Yhdysvalloissa, minulta kysytään, onko minulla tyttö- tai poikaystävä.

Yokoyama poistatti rintansa 20-vuotiaana ja hänen on tarkoitus jatkaa sukupuolenkorjausta sitten kun lopettaa uransa. Hän pelasi 2019 MM-kisoissa Japanin joukkueessa.

Yokoyaman joukkue Washington Spirit antoi Twitterissä täyden tukensa pelaajalleen: ”Kumi, tuemme sinua ja olemme sinusta niin ylpeitä. Kiitos, että näytät maailmalle että on ok hyväksyä oma itsensä”.