Transaktivistit muistavat muistuttaa, että meidän kaikkien on kiittäminen värillisiä transnaisia Pride-liikkeen synnystä. Myyttisiksi hahmoiksi on nostettu varhaiset lhbt-pioneerit, seksityöläiset Marsha P Johnson ja Sylvie Riveira. Tämä on vain osittain totta. Kyseessä on vaihtoehtoisten faktojen käyttö, joka Trumpin presidenttikauden myötä on  levinnyt hyväksyttäväksi toimintatavaksi kaikkialle.

Silminnäkijäkertomusten perusteella koko Stonewallin mellakoinnin aikana lujimmin tappelivat ja suurimmat riskit ottivat kodittomat nuoret homomiehet, transihmiset, naiselliset homomiehet, butchit lesbot ja seksityöntekijät. Ei siis pelkästään värilliset transihmiset. Myyttien rakentaminen oman asian ajamisen tueksi on ymmärrettävää, mutta rehellinen tulisi olla. Sosiaalisen median myötävaikutuksella tämä virheellinen käsitys on nyt levinnyt laajalle ja sitä pidetään totuutena.

Lue lisää: Priden historiaa kirjoitetaan uudelleen aktivismin varjolla

Kun transaktivismi yllyttää väkivaltaan

JK Rowling on ollut transaktivistien hampaissa jo muutaman vuoden. Hänen transfobiaansa on todisteltu muun muassa yksittäisillä twiittien tykkäyksillä.

Entä kun transaktivisti yllyttää Twitterissä väkivaltaan tai jopa tappoon? Onko se ok. Kysymättäkin pitäisi olla selvää, että ei. Mutta.

LHB-liitosta tehdyn haastattelun yhteydessä tuli ilmi, että ryhmän jäseniä on jahdattu sosiaalisessa mediassa ja että Twitterissä esitetään väkivaltaisia ja väkivaltaan kannustavia meemejä, joista ovat tykänneet myös Trans ry:n keulahahmot Julia Peltonen ja  Anna Harjuvaara. Peltonen oli kesäkuuhun saakka Trans ry:n varapuheenjohtaja, hän on myös verkkolehti Kehrääjien päätoimittaja.

QX on nähnyt kuvakaappaukset useista kommenteista ja meemeistä, emme kuitenkaan julkaise niitä niitä niiden haitallisuuden takia. Meemeissä kehotetaan TERFejä pitämään turpa kiinni aseella uhaten, ”jos et kunnioita transystäviäni, olet kuollut”, kehotetaan lyömään transfobeilta hampaat kurkkuun jne.

Saimme Julia Peltosen kommentit kyseisistä tykkäyksistä. Anna Harjuvaara ei ole vastannut kommenttipyyntöön.

Peltonen kiistää yllyttämisen tai kannustamisen väkivaltaan. Hän perustelee meemeistä tykkäämistään sillä, että kyseessä on musta huumori ja väkivaltaa ei kohdisteta tunistettavaan ryhmään tai henkilöön. Hän toteaa mustan huumorin olevan vähemmistön  selvitymiskeino ja että kyseessä on hänen henkilökohtainen Twitter-tilinsä, jolla hän ei tee aktivismia.

– En hyväksyisi keneltäkään väkivaltaan positiivisesti suhtautuvia meemejä, twiittejä tai viestejä, jotka kohdistuisivat toiseen henkilöön. Lisäksi haluan huomauttaa, että tilini on henkilökohtainen, enkä tee sillä aktivismia, joten tykkäykseni tai tykkäysteni puute ei kerro aktivismistani tuon taivaallista, Peltonen perustelee.

On lukijasta kiinni, minkä painoarvon Peltosen perusteluille haluaa antaa.

LHB-liiton aktivistit ainakin pelkäävät. Keskustelua transasian heteroja ja homoseksuaaleja miehiä ja naisia koskettavista seikoista ei sallita.

Tunnetun kirjailijan JK Rowlingin yksikin väärä tykkäys johti nettilynkkaamisen ja lisäsi todistustaakkaa hänen transfobiastaan. JK Rowling on saanut tappouhkauksia, hänen kirjojaan on poistettu myynnistä ”liittolaisista” kirjakaupoista.

Mutta transakvisteille on ok yllyttää väkivaltaan ja tappamiseen?

Jo jokaisen kriittisen keskustelijan syyttäminen transfobiksi aiheuttaa keskustelun tyrehtymisen.