Swietokrzyskie Puolan eteläosissa on poistanut statuksensa ”lhbtq-vapaana” alueena. Ratkaisui löytyi EU:n painostuksesta sen ilmoitettua alueen tukemisen lakkauttamisesta. Päätös statuksen muutoksesta tuli keskiviikkona ja sen puolesta äänesti 25 edustajaa, kukaan ei vastustanut ja kolme äänesti tyhjää.

Aiemmin jo maanantaina Krakovan alue päätti lopettaa ”lhbtq-vapaana” alueena.

EU-komissio otti heinäkuun puolessa välissä tiukemman linjan Unkarin ja Puolan koventunutta lhbtq-retoriikkaa ja homofobisia lakeja kohtaan. Unkarissa oli otettu käyttöön ”pedofilian vastaiset” rajoitukset ”nuorien suojelemiseksi”, mikä tarkoitti sitä, että lhbtq-aiheisia elokuvia tai tv-ohjelmia ei saanut näyttää alaikäisille.

Puolan ”lhbtq-vapaat” alueet otettiin käyttöön 2019, ja ne kattoivat enimmillään kolmanneksen Puolan maa-alasta.

EU-komissio lupasi, että seurauksia tulisi, ja nyt näin näyttää tapahtuneen.